lauantai 11. marraskuuta 2017

hyvin menee mutta menköön

Viime viikko oli väsyviikko ja tämä viikko oli sitten jotain muuta. Jaksoin treenailla ihan hyvin siitäkin huolimatta, että töitä on enemmän kuin pitkään aikaan ja vuoden loppu painaa päälle. Kroppa tuntuu tottuneen - ainakin jollain tapaa - vähentyneisiin ruokamääriin, mutta esimerkiksi viime yönä kärvistelin jostain syystä aivan helvetillisessä nälässä. Tutkimattomat on ruokahalun tiet.. Tiedossa kuitenkin on, että kärvistely-yötkin tähän hommaan kuuluu (aika ajoin), joten eipä niistä turhia stressaamaan.


Paino hilautuu hissuksiin taas alaspäin, ja oon kyllä tyytyväinen että saan tällä tavalla dieetata hyvin rauhalliseen tahtiin kisoihin. Vaikka virallisesti en kisadieetillä olekaan, niin kyllähän tämä kaikki on kisoihin valmistautumista. Olisi mielenkiintoista tietää, ketkä ensi vuonna suunnittelevat kisaavansa - ja toisaalta taas en halua mistään hinnasta tietää. :D Voin sitten järkyttyä kisapaikalla ja luikkia paniikissa juuri ennen lavalle nousua karkuun. Ei vaiteskaan, kyllä minä lavalle nousen jos kunto sen sallii, olin kuinka paniikissa hyvänsä. Eilen sain kuulla salilla jo ensimmäisen "onko nälkä?" -kommentin. :D


Koska tykkään suunnitella asioita (liian) hyvissä ajoin, kyselin jokunen hetki sitten salin omistajalta, onko hänellä mahdollisuutta perustaa tiimiä. Omistaja näytti ainakin tällä haavaa tiimiasialle vihreää valoa, joten sekin pieni juttu on nyt poissa to do-listalta. Olisin toki voinut liittyä naapurikaupungin isomman salin tiimiin, mutta haluan kuitenkin periaatteesta edustaa omaa kotisaliani. Toivottavasti olen salin omistajallekin odotusten arvoinen. :)

Kova työ jatkuu ja huomenna olisi perinteiseen tyyliin vielä viikon toinen jalkatreeni! 

lauantai 4. marraskuuta 2017

unelmointia

Viikko on taas vierähtänyt ja valmennusta on takana muutamaa päivää vaille kaksi kuukautta. Kovia treenejäkin siis on hinkattu putkeen yhtä kauan ja tänään piti varovaisesti tiedustella koutsilta, olisiko kohta himmailun paikka. Treenit on tällä viikolla olleet melkoista pakerrusta - toisaalta tein varsinkin alkuviikosta ihan kunnonkin ennätyksiä, mutta silti tuntui että tarvon kuin juoksuhiekassa. Voi olla, että tämä on vain yksittäinen väsyviikko; töissäkin oli aivan helvetillinen kiire ja tuntui ettei viikko lopu ikinä. Kuulostelen valmentajan vastausta ja oli vastaus mikä hyvänsä, jos oon alkuviikosta vielä ihan puhki, pidän lepoviikon ihan omatoimisesti. En pakota itseäni yhtään mihinkään, ja väkisin treenaamisella tulee vain vammoja ja/tai ylikunto. Varasin joka tapauksessa ensi viikolle kokovartalohieronnankin, jos pahimpia jumeja saisi auki. :)


Paitsi että oon treenannut kuin pieni villieläin, oon myös ehtinyt haaveilemaan. Kisat nyt pyörii mielessä aika lailla 24/7, mutta toki mulla on muitakin haaveita. Alan olla siinä elämänvaiheessa, että oman asunnon hankinta alkaa olla parin vuoden sisällä ajankohtainen ja olen kuluttanut iltojani etuovi.comin parissa. Siitäkin huolimatta, että ajattelin ostaa asunnon vasta parin-kolmen vuoden päästä. :D 


Asunnon osto liittyy myös jatkokouluttautumissuunnitelmaani - lähden niin ikään viiden vuoden sisällä opiskelemaan psykoterapeutiksi ja vakaa ajatukseni on valmistumisen jälkeen tehdä töitä kotona. Ammattihaaveesta voinee päätellä, että työskentelen nytkin psykiatrian puolella, mutta psykoterapeutin ammatti on ollut se haave nro 1 ihan nuoruudesta saakka. Olen saanut paljon rohkaisua unelmaani kohti ja koen itsekin, että siinä työssä olisin parhaimmillani. Sinänsä nykyisessäkään työssä tai ammatissa ei ole mitään vikaa; tulevaisuudessa tämänhetkinen ammatti sekä psykoterapeutin tutkinto kumpainenkin tukisivat toisiaan. :) On jotenkin niin hyvä mieli siitä, että saan tehdä työtä jolla on merkitystä sekä itselleni että toisille, ja olen todella kiitollinen, että tiedän mitä kohti mennä. Ei ole itsestäänselvyys, että tietää mitä haluaa tehdä "isona" - saati että nauttisi työstään.

En pidä mahdottomana ajatuksena sitäkään, että terapiatyön ohessa tekisin valmennustyötä, mutta se haave on hieman kaukaisempi - haluan kehittyä treenaajana itse ja saada myös kisakokemusta. Kilpailijana menestyminen on iso ja tärkeä haave sekin, ja aika näyttää, kuinka paljon potentiaalia meikäläisessä loppujen lopuksi onkaan. Terapia- ja valmennustyöstä täysin erillinen haave on olla kirjailija, ja olen täällä blogissakin silloin tällöin muutamassa sivulauseessa maininnut kirjan kirjoittamisen. Sen työstäminen on äärettömän hidasta hyvin hektisen arjen ohessa ja olenkin antanut siinä itselleni armoa - tulen varmasti kirjan (toivottavasti useammankin) joskus julkaisemaan, mutta sen ei tarvitse tapahtua vuoden, kahden tai kolmenkaan sisällä. Asiat tapahtuvat limittäin ja lomittain, ja toisinaan niihin menee hurjan paljon aikaa. Tällä hetkellä treenaaminen ja kilpaileminen, omassa työssä kehittyminen sekä psykoterapeutin koulutusta kohti pyrkiminen ovat meikäläisen prioriteettilistan kärjessä. Kirjoittaminen on luovaa toimintaa, joka ei tapahdu pakolla. :) 

Huomenna taasen jalkatreenin pariin ja maanantaina tunnustellaan, että jaksaisiko kroppa vielä yhdeksännen kovan viikon putkeen. :)

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

pari sanaa motivaatiosta

Viikonloppubloggaamisesta on näköjään tulossa mulle tapa, joten jatketaan sitten sitä. :) Kuulumiset ovat samaa mitä edellisilläkin viikoilla - tahkoan treenejä ja paino hilautuu alaspäin edelleen. Plusmiinusnolla- tai plusviikkoja ei ole ollut ollenkaan, läski palaa tasaisesti. Painoa on nyt lähtenyt noin seitsemän kiloa, mikä nyt ei kamalasti vielä tässä varressa näy. Muutamat työkaverit on kommentoineet, että oon laihtunut "valtavasti", mutta ei se kyllä ihan niinkään ole. :D Valmentajan kanssa vaihdeltiinkin viestejä, että homma toimii aika optimaalisesti kun treenipainot nousee ja paino tippuu. Näinhän ei tietenkään voi ikuisuuksia jatkua, mutta todennäköisesti vielä hyvän aikaa saan nautiskella näin helposta laihduttelusta.


Olen hiljoksiin alkanut harjoitella poseerauksia lähes jokaisen treenin jälkeen, 10-15 minuutin ajan. Poseeraukset on kyllä hallussa, mutta tällä hetkellä harjoittelen ennen kaikkea sitä, että pääsen oikeaan asentoon ilman sen kummempaa vekslausta tai viilausta - poseeraamisen tulee olla ennen kaikkea vaivatonta ja sulavaa. Taisinkin jo aiemmin kirjoittaa, että vaparia alan treenailla vasta vuodenvaihteen jälkeen, ja siihen saan apuja hieman muualta.

Erittäin rakas ystäväni kommentoi kauniisti muutama päivä sitten, että hän ihailee työmoraaliani mitä treeneihin tulee. Se lämmitti mieltä kovasti, varsinkin kun ei itse osaa ajatella asiaa useinkaan tuolta kantilta. Työmoraali tarkoittanee (tässä kontekstissa) itse kullekin hieman eri asioita, enkä edes vaivaudu katsomaan sille virallista määritelmää. Omalla kohdallani se voisi tarkoittaa tinkimätöntä tapaa tehdä asioita, menemällä sieltä mistä se aita ei välttämättä ole matalin. Jotenkin liitän työmoraaliin myös oikeat, pienet jokapäiväisen arjen valinnat ja rutinoitumisen; tiettyjen asioiden on toistuttava päivästä toiseen kuta kuinkin samanlaisina, mikäli mielii päästä isoihin tavoitteisiin. Kyse on ennen kaikkea sisäisestä motivaatiosta.

Treeneissä en koskaan anna periksi. Treeni-intensiteetissä on varmasti vaihtelua jo johtuen eri tavasta treenata eri lihasryhmiä (kyllä niitä olkapäitä vaan on kevyempi treenata kuin jalkoja), mutta en koskaan lopeta sarjaa kesken tai tee treenistä kevyempää, koska "en jaksa". Jos "en jaksa", en mene salille ollenkaan. Tunnistan kyllä "nyt-ei-vittu-huvita-yhtään"-mielialan, joka saattaa nousta kesken treeninkin. Silloin pitää vain valita oikea musiikki ja oikeat tsemppihokemat, jotta saa puskettua itsensä perseilymoodin yli. Joskus vuosia, vuosia sitten "kannustin" itseäni todella negatiivisesti, mutta nykyisin on mukava huomata tarkkaillessa itseään, että puhun todella rohkaisevasti itselleni. Rohkaisevat sanat tai lauseet voivat liittyä tuleviin kisoihin, omiin vahvuuksiin tai vaikka vain siihen, että treeni on kohta lopuillaan ja olen jaksanut mahtavasti loppuun saakka.


Motivaatiota ei voi kukaan antaa. Aluksi motivaatio voi olla ulkoinen, mutta ulkoisilla motivaattoreilla ei yleensä pääse maaliin asti; tai ainakaan parhaimpaan mahdolliseen lopputulokseen.

Näillä ajatuksilla pakkaan treenikassin ja lähden taas vaihteeksi jumppaamaan jalkoja! :)

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

laihtumista ja kakunsyöntiä

Valmennusta on takana jo puolitoista kuukautta ja hyvin pyyhkii edelleen! Tamppaan treenejä melko tiukalla tahdilla ja vasta nyt tuntuu, että kroppakin alkaa tottua tähän sykliin. Aluksi melko tukkoista tehdä viittä treeniä viikkoon, kun normaalitahti oli 3-4 treeniä viikkoon. Tällä hetkellä jalkatreenejäkin on peräti kaksin kappalein, mikä on silkkaa itsemurhaa.. Mutta minähän teen minkä valmentaja sanoo! :) Ja koska kehitystä on tullut jo nyt, ei se voi tarkoittaa muuta kuin että suunta on oikea.


Paino tippuu ja treenipainot nousee, edelleen. Paino tippui menneellä viikolla yli kilolla, mikä sekä tuntui että näkyi. Se tarkoitti myös sitä, että siskonpojan synttäreillä sai syödä kakkua. :D Vaikka en ole makean perään, on tuollaista kakkua melkeinpä pakko syödä silloin kun sitä on tarjolla - gluteenittomia, maidottomia ja munattomia kakkuja ei saa kaupasta ja itsekin tehtynä työmäärä on ihan valtava. Toki saa olla kiitollinen, että näin allergikoille ylipäätään saa kaupasta leivonnaisia tänä päivänä; kolmisenkymmentä vuotta sitten äidin piti tehdä minulle ihan kaikki leivistä lähtien itse. Yksi leipäresepti niiltä ajoilta on minulla itse asiassa vieläkin tallessa, ja olen aika varma että kisadieetillä tulee parit leipäpellilliset pyöräytettyä. :D


Vietin vasta synttäreitä ja olin ihan mielissäni kun minua muistettiin uudella Better Bodiesin hupparilla sekä kompressiosukilla. Meikäläisen maku tunnetaan tarkkaan. ;) Vanheneminen ei haittaa kyllä yhtään, itse ajattelen että ikä tuo kuitenkin mukanaan sellaista viisautta ja lempeyttä etenkin itseä kohtaan, jota varhaisnuoruuden vuosinakin olisi kaivannut. :)

Tänään vielä jalkatreenin kimppuun ja huomenna pumppaamaan rintaa. Täysillä eteenpäin! :)

lauantai 14. lokakuuta 2017

nälkä, tuo ikuinen seuralainen

Viides viikko jo takana, ja sen kyllä tuntee. Treeniohjelma vaihtui viikon alussa ja taas on saanut ihmetellä, miten monella eri tavalla treeneistä voi tehdäkään haastavia.. Uusia liikkeitäkin on tullut omaan liikepankkiin molemmista treeniohjelmista. Pistää miettimään, mitä kaikkea sitä osaakaan vuoden päästä! :D 

Jos alussa olinkin sitä mieltä, että ruokaa on yltäkylläisesti, niin kylläpä se nälkä alkaa sieltä pikku hiljaa hiipiä. Ruoan määrää on tasaisesti vähennetty ja eilen oli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että kroppa on tyhjä - osuutensa toki saattoi olla silläkin, että olin tehnyt neljä treeniä putkeen. Olo oli tänä aamuna jo parempi, mutta ensimmäistä kertaa ilmassa on ollut jopa pientä ruoanhimoa. Mutta, jos aikoo kisalavoille nousta, se on vain siedettävä ja tällä ruokahalulla ruoanhimot ei ole mikään kovin yllätyksellinen asia. ;) Lähinnä on oltava vain luovempi sen suhteen, millä asioilla täyttää ruokatyhjiön. :D Viime dieetillä muistan juoneeni loputtoman paljon teetä (joka vain yleensä pahensi nälkää), makuvissyjä (kalorittomia, miten muutenkaan), katsoneeni Netflixiä, kuunnelleeni tuntitolkulla podcasteja (dieetillä tulee yleensä massiivinen perversio ruoka/lihavuus/laihdutusdokkareihin tai -podcasteihin) ja yksinkertaisesti syömällä kynsiä. Uskon ja toivon että ennen varsinaista kisarupeamaa noin 10 kilon pudotus riittää, ja sitten pysyttelisin hetken aikaa plusmiinusnolla-tasanteella. Varsinaiseen kisapainoon mulla lienee matkaa kokonaisuudessaan 15-17 kiloa ja mikäli oikein ymmärsin, myös valmentajan tavoite on se että varsinaisella kisadieetillä pudotettavia kiloja on vain muutamia.


Paino tippuu tasaisesti, lähes grammalleen saman verran viikosta toiseen. Tarkoittaen siis sitä, että kroppa toimii. Treenit myös kulkee ja painoja saa yleensä lisäillä lähes joka treenissä, ja treenipainot on pysyneet omallakin mittapuulla ihan hyvissä lukemissa. Kropan muotokin alkaa jo nyt muuttua, tosin yllätys yllätys alakerta on jälleen se joka kerää eniten muotoa. Viimeksi pari päivää sitten sain palautetta, että "sulla on aina ollut hyvät jalat, mutta nyt ne on kyllä selkeästi kasvaneet lisää". Lavalla sen sitten toki näkee, onko ne niin kummoiset, mutta tärkeintä on että sopusuhta ylä- ja alakropan kanssa pysyisi jonkinlaisena.

Treenit jatkuu, kiristely jatkuu ja homma rullaa niin kuin pitääkin. Mikäs tässä siis ollessa!

lauantai 30. syyskuuta 2017

12 months to go!

Neljäs viikko valmennuksessa pyörähtää käyntiin maanantaina. Tässä vaiheessa ei tietystikään voi kovin syväluotaavaa analyysiä vielä tehdä, mutta tähän mennessä olen ollut ihan valtavan kiitollinen ja yllättynyt yhteistyön helppoudesta! Valmentaja kuunteli alusta saakka toiveitani ja otti huomioon allergiani (tämän pitäisi kai olla itsestäänselvyys, mutta aiempien kokemusten pohjalta voin sanoa ettei ole..) ja mikä tärkeintä, treenit ovat sellaisia, että oikeasti saan tehdä töitä. Kalorit ovat tällä hetkellä noin plus-miinus-nolla, ja paino hilautuu hissuksiin alaspäin kuten kuuluu. Olossa ei kyllä huomaa että paino tippuisi - tekee tiukkaa saada kaikki ruoka päivän aikana alas ja kaiken kaikkiaan olo on valtavan tasainen. Pitää nyt nauttia tästä, koska ruokaa ei ainakaan tule missään vaiheessa lisää, ja viimeistään keväällä unelmoin näistä päivistä kun maha oli täynnä. :D


Treeneistä voin kertoa sen verran, että vaikka kuvittelin toleranssini olevan näillä vuosilla korkea ja osaan suunnitella hyvin häijyjä treenejä, mietin rehellisesti ensimmäistä jalkatreeniä tehdessäni että jätänkö leikin kesken. Jalat oli kosketusarat kolme seuraavaa päivää ja seuraavaa jalkatreeniäkin piti viivästyttää pari päivää, kun en ollut palautunut. Eipä nuo muutkaan treenit sen helpompia ole. Mutta homman nimihän on se, että tehdään mitä paperilla lukee ja odotellaan tuloksia. :)

Yllättäen suurinta vaivaa tuotti aluksi ruoka- ja treeniohjelmien kääntäminen. Ymmärrän ja puhun englantia hyvin, mutta esimerkiksi unssien vääntäminen grammoiksi ja kaikkien treeniliikkeiden suomentaminen vei melkoisesti aikaa. Valmentajani on amerikkalainen, ja ehkä suurin ero suomalaiseen tapaan toimia on ruokien punnitseminen kypsänä. Ihan käytännön syistä hyväksytin valmentajalla raakapainoiksi kääntämäni ruokavalion, koska ruokaostokset on huomattavasti helpompaa suunnitella kun lähtökohtana on raakapainot. Ylipäätään rapsuttelin pitkään päänahkaani ruokalusikallisten ja kuppien kohdalla - mietin useampaan kertaan, että miksi helvetissä jenkeillä on niin epäkäytännölliset mittayksiköt.. :D Totuttelemista on ollut myös jenkkiläiseen positiivisuuteen ja tsemppiin; toki sitä meissä suomalaisissakin on, mutta en ainakaan itse kykene ihan sellaiseen yltiöoptimismiin johon valmentajani. :D


Loppuvuotta kohti mentäessä alan lisäilemään treenikalenteriin enemmän venyttelyä ja liikkuvuusharjoituksia lähinnä vaparia silmälläpitäen. Vaparia niin ikään alan treenailemaan vuodenvaihteen tietämillä, saa nähdä montako kertaa haluan kietoa itseni narun jatkoksi.. Tammikuussa sitten onkin aika kaivella kuvettaa ja maksaa kisalisenssi, sekä tehdä ennakkovarausta kisabikineistä. Majoituksia alan varailla vasta kevään korvilla kun näkee selkeämmin, onko tästä ruhosta lavalle asti vai ei. Hyvin, hyvin surrealistiselta tuntuu nämä suunnitelmat, mutta vissiin tässä oikeasti ollaan unelmia toteuttamassa!

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

jos sanani syön, mörökölli minut vieköön.. ja nyt mörökölli saa viedä

Tavattuani viikon verran joka päivä ihmisiä, joista jokainen oli flunssassa, ei varmaan voinut muuta olettaakaan kuin että minäkin sairastun.. Palasin töihin kipeänä ja lopputulema oli, että tänään piti kuumeen takia jäädä kotiin. Ainoa lohtu tässä on, että sairastuin kevyen viikon aikana, mutta kevyt viikko nyt sitten jatkuu vielä tälläkin viikolla kun ei tässä kunnossa juuri treenata. Kävin kyllä maanantaina tekemässä rinta-ojentaja-vatsajumpan, mutta ei se oloa ainakaan kohentanut.


Tuumasin taas kerran, että never say never. Vannoin ja lupasin, että ikinä enää en ota valmentajaa, mutta hupsistakeikkatirallaa löysin itseni tilanteesta, jossa kyselin valmennusmahdollisuuksia. Ja niinpä siinä sitten kävi, että loppuviikosta tai ensi viikon alusta meikäläinen aloittaa ihan uuden ihmisen opissa! Kyseisellä valmentajalla ei ole aiemmin ollut valmennettavia Suomesta, joten olen toki hieman jännän äärellä sen suhteen mitä tästä tulee. Mutta sanotaanko näin, että jos hänen tietotaidollaan meikäläisen hommat ei mene eteenpäin, niin ei sitten millään.


Samaan aikaan hieman kauhistuttaa, että nyt kisahommatkin on lyöty lukkoon - lavalle on asteltava himppusen reilun vuoden päästä. Vaikka olen tästä haaveillut yli kymmenen vuotta, mieli on toisaalta ihan paniikissa; mitä jos hommat meneekin puihin? Mitä jos epäonnistun ihan täysin? Mitä jos toteankin lavalla, että ei jumalauta, meikäläisen paikka olisi enemmänkin ollut bikini fitneksessä? Täytyy vain nyt luottaa siihen, että valmentajan ohjeita noudattamalla ja määrätietoisesti hommia paiskimalla lopputulos ei voi olla kuin hyvä.


Kirjoitan myöhemmin hieman enemmän valmentajasta ja kuka hän oikein on. :)