keskiviikko 7. helmikuuta 2018

tipahdus toivottomuuteen ja sieltä takaisin

Johan on erikoiset pari viikkoa takana.

Treeni- ja dieettimielessä kaikki on mennyt niin kuin pitää; paino tippuu taas mukavalla tahdilla (kohta -15 kg, jee), treenit sujuu hienosti ja pidin viime viikolla kevyen viikon seitsemän kovan treeniviikon jälkeen. Kevyen viikon aikana tuli flunssakin, mutta sinänsä se tuli hyvään saumaan (liekö sattumaa vai ei..) kun kerran lepoviikko oli. Sain uuden 5-jakoisen treeniohjelmankin joka on kaikin puolin oikein loistava, ja sitä ajan pikku hiljaa sisään. Lepoviikon jälkeen paineet on aina hukassa, mutta kylläpä ne sieltä joka kerta on löytyneet.

Mutta, elämä on sitten osannut yllättää hieman muilla osa-alueilla.. 

Blogista on käynyt varmasti ilmi, että minulla on kolme ihanaa koiraa. Olen ihmeenkin hyvin säästynyt sen kummemmilta terveysongelmilta koirien kanssa; isoimmalla karvaturrilla oli viime vuonna paha korvatulehdus ja samaisella karvapallolla on hyvin herkästi takkuuntuva turkki, mutta sen kummempaa ei ole ollutkaan. Viime torstaina kuitenkin keskimmäinen koirani Telma (6,5-vuotias cardigannarttu) kiinnitti huomioni, kun se ei halunnutkaan hypätä sänkyyn tai sohvalle ja istui hieman hassusti. Perjantaina oireet olivat jo paljon selkeämmät - takapää oli kuin kännissä ja Telma välillä tuuskahti ulkoillessaan toisen pakaransa päälle. Soitin eläinlääkäripäivystykseen ja sain ohjeeksi tulla maanantaina, jos tilanne pahenee (koira kuitenkin sai minulta kipulääkettä, pissasi, kakkasi, söi ja joi). Maanantaihin mennessä Telman takajalat kantoivat yhä huonommin.


Eläinlääkärikäynti oli silkka järkytys. Meidät vastaanottanut lääkäri antoi diagnoosiksi välilevytyrän sekä tasan kaksi vaihtoehtoa: joko lopetus tai 3000 euron selkäleikkaus Vantaalla. Olin odottanut jotakin vakavaa, mutten ihan näin vakavaa. Tilanne oli kaiken kaikkiaan absurdi - itkin lähes suoraa huutoa samalla kun lääkäri vitsailee toisen eläinlääkärin kanssa. Eri mielentilassa olisin varmasti käynyt kurkkuun kiinni. Koira sai paikan päällä laserhoitoa ja b-vitamiinia mukaan, ja saatteeksi lääkäri käski tehdä päätöksen vuorokauden kuluessa. Vuorokauden! 


Onnekseni siskoni on vielä pidemmän linjan koiraharrastaja kuin minä, ja hän pisti soitto- ja messengerrinkiä pystyyn. Telman kasvattaja kertoi kuntouttaneensa ilman leikkausta tismalleen samasta vaivasta neljä cardigania, ja tarinoita alkoi tupsahdella muualtakin. Alkoi kuulostaa siltä, että konservatiivinen hoito on kokeilemisen arvoinen siinä missä leikkauskin. Konservatiivinen hoito tässä tapauksessa tarkoittaa koiran liikkumisen rajoittamista (ei täyttä koppihoitoa niin kuin ehkä ennen vanhaan), asunnon matottamista (jotta koira ei liukastele), koiran ulkoilutusta tasaisella alustalla 4-6 kertaa päivässä muutamia kymmeniä metrejä kerrallaan siten että koira tekee tarpeensa, nostamisen välttelyä sekä takaraajojen varovaista hierontaa ja mobilisointia. Kunhan akuuttivaihe on ohi (ja koirahan tulee kuntoutumaan, muuta vaihtoehtoa en edes mieti!), otan mukaan myös koirahierojan ja/tai eläinfysioterapeutin sekä allasterapian. Koiran ruokavalioon tulee myös jäämään pysyvästi erilaiset omega3-öljyt ja nivelaineet. Eilen esimerkiksi jututin paikallisen Mustin ja Mirrin myyjää, jonka cardiganuros kärsi samasta vaivasta 8-vuotiaana halvaantuen takaosastaan aluksi täysin. Koira kuitenkin kuntoutui vuodessa lähes täysin ennalleen. Telma ei ole menettänyt missään vaiheessa kävelykykyään ja on pysynyt kuitenkin pystyssä ja tekee tarpeensa edelleen. Eli toivoa on ja kovasti. 

Kaiken keskelläkin, vaikka olen ehtinyt parissa vuorokaudessa tipahtaa täyteen toivottomuuteen ja sieltä takaisin toivoon, olen kiitollinen pääkopalleni. Hirveimmässäkin tilanteessa luotan kahteen asiaan - askel askeleelta mietittyyn toimintasuunnitelmaan sekä rutiineihin. Tässäkin tilanteessa olen luonut Telmalle kuntoutusrutiinia (joka toki vielä hakee paikkaansa) sekä pitänyt tiukasti kiinni omista rutiineistani a:sta ö:hön. Vaikka varmasti valitan monista asioista ja olen ollut surkea itkupilli pari päivää, taidan pohjimmiltani olla optimisti. Asiat kääntyvät kyllä juuri siten kuin niiden tuleekin kääntyä, ja varsinkin kun tarttuu itse toimeen.

lauantai 20. tammikuuta 2018

valmentajan esittely!

Taidan toistaa jo itseäni blogipostauksesta toiseen, mutta syksyä kohti edetään edelleen tasaisen varmasti - hommat sujuu ja mulla ei valittamisen aihetta ole oikeastaan mistään. Tai no, pari viikkoa paino junnasi hyvin sitkeästi paikallaan. Kerkesin hetkellisesti vaipua pieneen epätoivon alhoon, mutta sieltäpä se sitten kuitenkin humpsahti melkein 1,5 kiloa alaspäin. Laittelin tänään taas koutsille kuvat ja kuulumisia, ja on todettava, että en ole ikinä ollut näin hyvässä kunnossa (ajatellen kuntoa ihan kaikilta osa-alueiltaan) oikeastaan ikinä, varsinkaan painoon suhteutettuna. Painan edelleen noin 73 kiloa, mutta silti käsissä alkaa olla mukavasti suonia, olkapäissä näkee treenin lomassa helpostikin uria ja vatsakin alkaa pikku hiljaa piirtyä esiin.

Vaikka paino on tippunut noin 13 kiloa, en ole tuntenut kohtuutonta nälkää (ruoanhimoa ajoittain kylläkin, mutta se ei ole mikään uutinen) ja suorituskyky on noussut tasaisesti. Joku kysyikin multa viikko sitten, että taidan olla aika itsevarma fyysisen kuntoni suhteen ja niin kyllä olen. :) (Ja nyt tarkoitan fyysisellä kunnolla kokonaispakettia, kireys on sellainen asia josta voi olla jotakin mieltä vasta lavalla.) Salilla pystyn tekemään omalla mittapuullani todella raskaita ja välillä pitkiäkin treenejä tekemättä välikuolemaa, kävelen 2-3 tunnin lenkkejä päivittäin viiden viikoittaisen salitreenin lisäksi ja vaikka en juoksua ole treenannut vuosiin, sekin luonnistuu edelleen. Toki varmasti oma osansa on silläkin että olen aina ollut perusterve eikä minulla ole ikinä ollut urheiluvammoja tai muutakaan kremppaa parin kunnon flunssan lisäksi. Pitää toki koputella puuta, koska nyt kun näin sanon niin katkon molemmat jalkani ensi viikolla. :D

Vuoden alussa. :)

Hoksasin,
että en ole juuri kertonut valmentajastani! Olen ollut siis noin viisi kuukautta amerikkalaisen olympiakilpailija Debi Laszewskin valmennuksessa. Debi on rankattu 3. menestyneimmäksi naiskehonrakentajaksi kautta aikojen, ja hän kilpailee edelleen. Olympiassa Debi on sijoittunut useamman kerran kolmanneksi ja kertaalleen toiseksi. Debissä minuun teki vaikutuksen ensisijaisesti hyvin samankaltainen filosofia mitä tulee treenaamiseen ja ravitsemukseen, ja tottakai minulle kertoo paljon sekin, että vielä 48-vuotiaanakin Debi kykenee edelleen kehittymään ja kilpailemaan. Keskusteltuani puhelimitse Debin kanssa minun oli hyvin helppo tehdä päätös lähteä vuoden valmennuskelkkaan, ja Debi oli oikeinkin vakuuttunut siitä että kyllä minut kisakuntoon saadaan leivottua. :D Valmennussopimukseen kuuluu, että saan olla Debiin yhteydessä rajattomasti ja saan kaikki suunnitelmat ja ohjelmat valmiina ravitsemukseen, treenaamiseen ja kisoihin valmistautumiseen liittyen. Olen siis saanut pistää omat aivoni kokonaan narikkaan. ;) Debi on todella tarkka valmennettaviensa terveydestä; esimerkiksi ensi kuussa menen jälleen verikokeisiin tsekkauttamaan, että kaikki on ok. Yhteistyö on toiminut aivan loistavasti ja olen oppinut jo nyt enemmän kuin viimeisenä viitenä vuotena yhteensä. Uskon, että jatkan Debin valmennuksessa kisojen jälkeenkin, tuloksesta riippumatta.

Tässäpä tavoitetta.

Olisin varmasti
saanut valmentajan Suomesta paljon halvemmalla ja helpommalla (vuosi Debin valmennuksessa maksaa noin 2300 euroa, voin kertoa että himppusen kirpaisi maksaa könttänä tuollainen summa :D), mutta minulle riitti yksittäinen huono valmennuskokemus Jiipeen tiimissä sekä lukuisat, lukuisat huonot valmentajakokemukset tuttavapiirissäni. Otin riskin ja riskinotto näköjään kannatti - joskus on ihan hyvä kurkkia oman maan rajojen ulkopuolellekin. En väitä, etteikö Suomessa ole hyviäkin valmentajia, mutta tämä on ollut minulle paras ratkaisu. :)

Kahdeksas kova treeniviikko pyörähtää ylihuomenna käyntiin uuden treeniohjelman kera. Treenailen vielä pari-kolme viikkoa kovasti ja sitten taas himmaillaan. :) Ruokamääriä on taas hieman vähennetty, vaikka kalorit sinänsä on edelleen melko korkealla. Kuten Debi vastikään viestitti, vielä ei ole kisadieetin aika vaan nyt on tärkeintä pitää vielä voimatasot ylhäällä. :) Mukavasti on mennytkin, pari viikkoa sitten tein maastavedossa pidempää sarjaa 140 kilolla ja toissapäivänä 145 kilolla. Ihan ei toki ennätysraudoissa olla, mutta eipä tässä voimanostokisoihin ollakaan menossa!

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

uusi vuosi, sama meininki

Joka puolelta sinkoilee blogipostauksia, jossa summataan mennyttä vuotta, mutta mulla ei taida oikein sellaista huvittaa tehdä. :D Ei edes tunnu vuoden viimeiseltä päivältä, eikä meikäläisen arjessa sen kummemmin tällaisilla juhlapyhillä ole merkitystä. Jos on reenipäivä (kuten tänään ja huomenna), reenataan, ja jos ei niin sitten ei. Seuraava cheat mealikin häämöttää vasta reilun kolmen viikon päässä, joten uusi vuosi menee sen suuremmin juhlimatta eniveis. 

Soittelin Debin kanssa keskiviikkona miltei tunnin puhelun ja voi helvetin kuustoista että jännitti taas niin maan saakelisti.. Osaan puhua englantia ja ihan hyvin vieläpä, mutta jännästi sitä vain unohtaa kaikki sanat ja lauserakenteet kun puhuu englantia sellaisen kanssa, jolle se on äidinkieli. Ymmärretyksi tulin ilmeisesti kuitenkin ja se taitaa olla pääasia. :D Debin näkemys oli se, että minun kannattaa ehdottomasti kisata PCA:ssa jo rahapalkintojen takia. Debi itse otti myös puheeksi ulkomailla kisaamisen myöhemmässä tulevaisuudessa ja sanoi, ettei sen kannalta ole väliä missä liitossa kisaan. Tuntui ihan hassulta puhua ulkomaan kisoista, kun en ole vielä ensimmäistäkään kisaa käynyt ja Luoja yksin tietää miten ne tulee menemään.. Monenlaista puhuttiin, mutta näillä näppäimillä varsinainen kisadieetti alkaa huhtikuussa. :)

Joulukin tuli ja meni ja söin itselleni +3 kiloa, jotka tosin on jo sulaneet pois. Treenit on rullanneet entiseen malliin (eli hyvin) ja ruokavalioon tuli uusia hienosäätöjä, mutta ne kuuluu asiaan. Nyt kun kisakuviot on tarkentuneet, pitäisi alkaa tosissaan pähkäillä vaparia jonkun ulkopuolisen tahon kanssa. Maksanen tammikuussa kisailmoittautumisen, ja siinä samalla otan tuon vaparinkin työn alle. Ensi vuonna ei juuri muuhun tule kyllä keskityttyäkään kuin bodaamiseen, mutta se ei todellakaan haittaa! :D

lauantai 23. joulukuuta 2017

pieniä muutoksia kisasuunnitelmiin

Vuosi lähenee loppuaan ja valmennustakin on pian takana neljä kuukautta. Voimatasot on nousseet tasaisesti kaikissa liikkeissä samalla kun läskiä on lähtenyt, ja kyllä olen aika vakuuttunut että lihastakin on tarttunut hieman lisää. Painoa on tippunut noin 12 kiloa, mikä on neljään kuukauteen oikein hyvä tulos, isompi tiputustulos tarkoittaisi että todennäköisesti lihastakin olisi lähtenyt. Pidin pari viikkoa sitten täyden lepoviikon; kropalle ja mielelle tuli ihan täysi seinä vastaan. Yksitoista viikkoa jaksoinkin painaa sata lasissa. ;) Ilmoitin vain Debille, että tällaisia oireita on ja lepoviikko on pakko pitää, ja sain (tottakai) asialle siunauksen.

Sovin Debin kanssa puhelinpalaverin 27. joulukuuta, ja silloin poristaan enemmän kisasuunnitelmista. Todennäköistä kuitenkin on, etten tule kisaamaan Suomen fitnessurheilu ry:n kisoissa, sillä valmentajani ei täytä ko. yhdistyksen kriteerejä (valmentajan tulee olla suorittanut yhdistyksen valmentajakoulutus) enkä todellakaan ole valmentajaa vaihtamassa. Minun on myös myönnettävä, että 200 euron lisenssimaksu (ja tähän kisamaksu päälle..) hiertää periaatteellisella tasolla aika kovasti. Uutena tietona tuli minulle sekin, että kisajärjestäjänä on K.P.:n oma yritys, ei yhdistys. En ole kovin innokkaana tällaisen yrityksen toimintaa rahoittamassa.

Sen sijaan olen suunnannut katsettani uuteen liittoon, PCA:han. Liitto järjestää kisat 16.9.2018 Espoossa kaikkiin perinteisiin keholajeihin (bikini, body, women's physique, kehonrakennus jne), ja tarjolla on rahapalkintoja (!), lisäksi jäsen- ja kisamaksut ovat huomattavasti pienemmät. Mikäli liiton kisoissa niittää menestystä, on mahdollista päästä kisaamaan ulkomaille. Kehonrakennusliittokin järjestää SM-kisat 15.9.2018 ja tuo noihin kisoihin naisten kehonrakennuksen. Mietin hetken aikaa, kisaisinko ko. kisoissa, mutta jotenkin en koe naisten kehonrakennusta omakseni ja tietyllä tapaa tuntuu hölmöltä tuoda jo kertaalleen kuopattu laji takaisin. Keskustelen asiasta vielä Debin kanssa ja nojaan päätöksessäni voimakkaasti hänen mielipiteeseensä.

Jouluun valmistautuminen on ollut meikäläisellä kyllä melko vähäistä. Joululahjat tuli hankittua lähipiirille (kerrankin ainakin jollain tapaa ajatuksen kanssa), mutta enimmäkseen taisin ostaa mukavia juttuja itselleni. :D Shoppailin melko huolella uusia treenivaatteita, kävin kampaajalla värjäämässä hiuksia uuteen kuosiin ja tilasin itselleni uuden puhelimenkin rikkoutuneen tilalle (tästä syystä ei nyt ole uusia kuviakaan ollut hetkeen). Nyt kun kelailee vuosia taaksepäin, näin se on aika usein mennytkin - shoppailen vain 1-2 kertaa vuodessa, mutta kun niin käy, jälki on pankkitilin kannalta rumaa. ;) No, onhan tässä taas vuosi aikaa toipua!

Tämän viikonlopun syön mitä huvittaa, mutta ihan ilman treenejä en ole; tänään on vielä käsi- ja olkapäätreenin paikka. Maanantaina on sitten mukava lähteä täydellä mahalla jalkoja pumppaamaan.. :D Hyvää joulua joka iikalle!

lauantai 25. marraskuuta 2017

tilannepäivitystä

Viime viikon lauantai jäi jostain syystä bloggauksen osalta väliin, mutta sen suurempaa kerrottavaa minulla ei olisi ollutkaan. Syön, treenaan ja nukun entiseen malliin. :) En ole vieläkään pitänyt kevyttä viikkoa, sillä sille ei ole ollut tarvetta, mutta ensi viikko on jo 12. kova treeniviikko putkeen. Toissa viikko oli todella hyvä treenien osalta, tällä viikolla taas pari treeniä on ollut silkkaa tahtojen taistelua - voimaa on sinänsä ollut, mutta tietynlainen paine/energisyys on ollut vähän vähissä. Takuuvarmasti kevyt viikko on pidettävä ja se hetki koittaa ihan pian, mutta todennäköisesti jumppaan vielä ensi viikon ja huilaan sitten.


Paino pyörii mukavan korkealla ja siitä huolimatta kunto kiristyy. Tällä viikolla kunto harppasi selkeästi eteenpäin, vaikka paino ei suuresti tippunutkaan. :) Olen jotenkin koko ajan psyykannut itseäni siihen mielentilaan, että dieetti tulee olemaan raskasta ja kaikin puolin kurjaa, mutta tämä dieettihän voi olla jotakin aivan muuta. Vuonna 2014 dieetatessani kisakuntoon (ilman kisoja :D) homma oli todella raskasta ja kurjaa, mutta se johtui lähes yksinomaan siitä, että lähtökunto oli paska. Vedin itseni melkoisesta pullamössömoodista varsin kireäksi, eikä sellainen matka ole kropalle koskaan helppo rasti. Ennen tätä rupeamaa sen sijaan olen tehnyt hommia järkevästi ja vaikka läskiäkin on kertynyt, en ole mikään rannalle juuttunut valas. Saattaa siis hyvin olla, ettei kisapainoni ole läheskään niin alhainen kuin olen olettanut ja saatan jopa päästä maaliin vähäisillä psyykkisillä vaurioilla. :D

Poseerauksia olen harjoitellut nyt keskimäärin kolmesti viikossa ja varmuutta tulee koko ajan lisää. Kun pakolliset poseeraukset alkaa olla lihasmuistissa, on myös helpompaa alkaa veivaamaan vaparia kasaan. Toki, en sille uhraa vielä ajatuksia; en ennenkuin olen saanut Debiltä vihreää valoa kisalisenssin maksamiseen.

Ruokahimotkin on toistaiseksi asettuneet. Nyt mättöpäivä/cheat meal on keskimäärin kerran kuussa, mikä olisi vielä jokin aika sitten tuntunut ahdistavalta ajatukselta, mutta pää ja kroppa on mukautuneet tähän hyvin. Ehkä juurikin siitä syystä, että ruokavalio ja treenit on hyvässä balanssissa, eikä kroppa koe olevansa nälkäkuoleman partaalla. Tärkeintä on, että keho (ja mieli!) saa kaiken tarvitsemansa ja jaksan treenata. :)

lauantai 11. marraskuuta 2017

hyvin menee mutta menköön

Viime viikko oli väsyviikko ja tämä viikko oli sitten jotain muuta. Jaksoin treenailla ihan hyvin siitäkin huolimatta, että töitä on enemmän kuin pitkään aikaan ja vuoden loppu painaa päälle. Kroppa tuntuu tottuneen - ainakin jollain tapaa - vähentyneisiin ruokamääriin, mutta esimerkiksi viime yönä kärvistelin jostain syystä aivan helvetillisessä nälässä. Tutkimattomat on ruokahalun tiet.. Tiedossa kuitenkin on, että kärvistely-yötkin tähän hommaan kuuluu (aika ajoin), joten eipä niistä turhia stressaamaan.


Paino hilautuu hissuksiin taas alaspäin, ja oon kyllä tyytyväinen että saan tällä tavalla dieetata hyvin rauhalliseen tahtiin kisoihin. Vaikka virallisesti en kisadieetillä olekaan, niin kyllähän tämä kaikki on kisoihin valmistautumista. Olisi mielenkiintoista tietää, ketkä ensi vuonna suunnittelevat kisaavansa - ja toisaalta taas en halua mistään hinnasta tietää. :D Voin sitten järkyttyä kisapaikalla ja luikkia paniikissa juuri ennen lavalle nousua karkuun. Ei vaiteskaan, kyllä minä lavalle nousen jos kunto sen sallii, olin kuinka paniikissa hyvänsä. Eilen sain kuulla salilla jo ensimmäisen "onko nälkä?" -kommentin. :D


Koska tykkään suunnitella asioita (liian) hyvissä ajoin, kyselin jokunen hetki sitten salin omistajalta, onko hänellä mahdollisuutta perustaa tiimiä. Omistaja näytti ainakin tällä haavaa tiimiasialle vihreää valoa, joten sekin pieni juttu on nyt poissa to do-listalta. Olisin toki voinut liittyä naapurikaupungin isomman salin tiimiin, mutta haluan kuitenkin periaatteesta edustaa omaa kotisaliani. Toivottavasti olen salin omistajallekin odotusten arvoinen. :)

Kova työ jatkuu ja huomenna olisi perinteiseen tyyliin vielä viikon toinen jalkatreeni! 

lauantai 4. marraskuuta 2017

unelmointia

Viikko on taas vierähtänyt ja valmennusta on takana muutamaa päivää vaille kaksi kuukautta. Kovia treenejäkin siis on hinkattu putkeen yhtä kauan ja tänään piti varovaisesti tiedustella koutsilta, olisiko kohta himmailun paikka. Treenit on tällä viikolla olleet melkoista pakerrusta - toisaalta tein varsinkin alkuviikosta ihan kunnonkin ennätyksiä, mutta silti tuntui että tarvon kuin juoksuhiekassa. Voi olla, että tämä on vain yksittäinen väsyviikko; töissäkin oli aivan helvetillinen kiire ja tuntui ettei viikko lopu ikinä. Kuulostelen valmentajan vastausta ja oli vastaus mikä hyvänsä, jos oon alkuviikosta vielä ihan puhki, pidän lepoviikon ihan omatoimisesti. En pakota itseäni yhtään mihinkään, ja väkisin treenaamisella tulee vain vammoja ja/tai ylikunto. Varasin joka tapauksessa ensi viikolle kokovartalohieronnankin, jos pahimpia jumeja saisi auki. :)


Paitsi että oon treenannut kuin pieni villieläin, oon myös ehtinyt haaveilemaan. Kisat nyt pyörii mielessä aika lailla 24/7, mutta toki mulla on muitakin haaveita. Alan olla siinä elämänvaiheessa, että oman asunnon hankinta alkaa olla parin vuoden sisällä ajankohtainen ja olen kuluttanut iltojani etuovi.comin parissa. Siitäkin huolimatta, että ajattelin ostaa asunnon vasta parin-kolmen vuoden päästä. :D 


Asunnon osto liittyy myös jatkokouluttautumissuunnitelmaani - lähden niin ikään viiden vuoden sisällä opiskelemaan psykoterapeutiksi ja vakaa ajatukseni on valmistumisen jälkeen tehdä töitä kotona. Ammattihaaveesta voinee päätellä, että työskentelen nytkin psykiatrian puolella, mutta psykoterapeutin ammatti on ollut se haave nro 1 ihan nuoruudesta saakka. Olen saanut paljon rohkaisua unelmaani kohti ja koen itsekin, että siinä työssä olisin parhaimmillani. Sinänsä nykyisessäkään työssä tai ammatissa ei ole mitään vikaa; tulevaisuudessa tämänhetkinen ammatti sekä psykoterapeutin tutkinto kumpainenkin tukisivat toisiaan. :) On jotenkin niin hyvä mieli siitä, että saan tehdä työtä jolla on merkitystä sekä itselleni että toisille, ja olen todella kiitollinen, että tiedän mitä kohti mennä. Ei ole itsestäänselvyys, että tietää mitä haluaa tehdä "isona" - saati että nauttisi työstään.

En pidä mahdottomana ajatuksena sitäkään, että terapiatyön ohessa tekisin valmennustyötä, mutta se haave on hieman kaukaisempi - haluan kehittyä treenaajana itse ja saada myös kisakokemusta. Kilpailijana menestyminen on iso ja tärkeä haave sekin, ja aika näyttää, kuinka paljon potentiaalia meikäläisessä loppujen lopuksi onkaan. Terapia- ja valmennustyöstä täysin erillinen haave on olla kirjailija, ja olen täällä blogissakin silloin tällöin muutamassa sivulauseessa maininnut kirjan kirjoittamisen. Sen työstäminen on äärettömän hidasta hyvin hektisen arjen ohessa ja olenkin antanut siinä itselleni armoa - tulen varmasti kirjan (toivottavasti useammankin) joskus julkaisemaan, mutta sen ei tarvitse tapahtua vuoden, kahden tai kolmenkaan sisällä. Asiat tapahtuvat limittäin ja lomittain, ja toisinaan niihin menee hurjan paljon aikaa. Tällä hetkellä treenaaminen ja kilpaileminen, omassa työssä kehittyminen sekä psykoterapeutin koulutusta kohti pyrkiminen ovat meikäläisen prioriteettilistan kärjessä. Kirjoittaminen on luovaa toimintaa, joka ei tapahdu pakolla. :) 

Huomenna taasen jalkatreenin pariin ja maanantaina tunnustellaan, että jaksaisiko kroppa vielä yhdeksännen kovan viikon putkeen. :)