lauantai 25. marraskuuta 2017

tilannepäivitystä

Viime viikon lauantai jäi jostain syystä bloggauksen osalta väliin, mutta sen suurempaa kerrottavaa minulla ei olisi ollutkaan. Syön, treenaan ja nukun entiseen malliin. :) En ole vieläkään pitänyt kevyttä viikkoa, sillä sille ei ole ollut tarvetta, mutta ensi viikko on jo 12. kova treeniviikko putkeen. Toissa viikko oli todella hyvä treenien osalta, tällä viikolla taas pari treeniä on ollut silkkaa tahtojen taistelua - voimaa on sinänsä ollut, mutta tietynlainen paine/energisyys on ollut vähän vähissä. Takuuvarmasti kevyt viikko on pidettävä ja se hetki koittaa ihan pian, mutta todennäköisesti jumppaan vielä ensi viikon ja huilaan sitten.


Paino pyörii mukavan korkealla ja siitä huolimatta kunto kiristyy. Tällä viikolla kunto harppasi selkeästi eteenpäin, vaikka paino ei suuresti tippunutkaan. :) Olen jotenkin koko ajan psyykannut itseäni siihen mielentilaan, että dieetti tulee olemaan raskasta ja kaikin puolin kurjaa, mutta tämä dieettihän voi olla jotakin aivan muuta. Vuonna 2014 dieetatessani kisakuntoon (ilman kisoja :D) homma oli todella raskasta ja kurjaa, mutta se johtui lähes yksinomaan siitä, että lähtökunto oli paska. Vedin itseni melkoisesta pullamössömoodista varsin kireäksi, eikä sellainen matka ole kropalle koskaan helppo rasti. Ennen tätä rupeamaa sen sijaan olen tehnyt hommia järkevästi ja vaikka läskiäkin on kertynyt, en ole mikään rannalle juuttunut valas. Saattaa siis hyvin olla, ettei kisapainoni ole läheskään niin alhainen kuin olen olettanut ja saatan jopa päästä maaliin vähäisillä psyykkisillä vaurioilla. :D

Poseerauksia olen harjoitellut nyt keskimäärin kolmesti viikossa ja varmuutta tulee koko ajan lisää. Kun pakolliset poseeraukset alkaa olla lihasmuistissa, on myös helpompaa alkaa veivaamaan vaparia kasaan. Toki, en sille uhraa vielä ajatuksia; en ennenkuin olen saanut Debiltä vihreää valoa kisalisenssin maksamiseen.

Ruokahimotkin on toistaiseksi asettuneet. Nyt mättöpäivä/cheat meal on keskimäärin kerran kuussa, mikä olisi vielä jokin aika sitten tuntunut ahdistavalta ajatukselta, mutta pää ja kroppa on mukautuneet tähän hyvin. Ehkä juurikin siitä syystä, että ruokavalio ja treenit on hyvässä balanssissa, eikä kroppa koe olevansa nälkäkuoleman partaalla. Tärkeintä on, että keho (ja mieli!) saa kaiken tarvitsemansa ja jaksan treenata. :)

lauantai 11. marraskuuta 2017

hyvin menee mutta menköön

Viime viikko oli väsyviikko ja tämä viikko oli sitten jotain muuta. Jaksoin treenailla ihan hyvin siitäkin huolimatta, että töitä on enemmän kuin pitkään aikaan ja vuoden loppu painaa päälle. Kroppa tuntuu tottuneen - ainakin jollain tapaa - vähentyneisiin ruokamääriin, mutta esimerkiksi viime yönä kärvistelin jostain syystä aivan helvetillisessä nälässä. Tutkimattomat on ruokahalun tiet.. Tiedossa kuitenkin on, että kärvistely-yötkin tähän hommaan kuuluu (aika ajoin), joten eipä niistä turhia stressaamaan.


Paino hilautuu hissuksiin taas alaspäin, ja oon kyllä tyytyväinen että saan tällä tavalla dieetata hyvin rauhalliseen tahtiin kisoihin. Vaikka virallisesti en kisadieetillä olekaan, niin kyllähän tämä kaikki on kisoihin valmistautumista. Olisi mielenkiintoista tietää, ketkä ensi vuonna suunnittelevat kisaavansa - ja toisaalta taas en halua mistään hinnasta tietää. :D Voin sitten järkyttyä kisapaikalla ja luikkia paniikissa juuri ennen lavalle nousua karkuun. Ei vaiteskaan, kyllä minä lavalle nousen jos kunto sen sallii, olin kuinka paniikissa hyvänsä. Eilen sain kuulla salilla jo ensimmäisen "onko nälkä?" -kommentin. :D


Koska tykkään suunnitella asioita (liian) hyvissä ajoin, kyselin jokunen hetki sitten salin omistajalta, onko hänellä mahdollisuutta perustaa tiimiä. Omistaja näytti ainakin tällä haavaa tiimiasialle vihreää valoa, joten sekin pieni juttu on nyt poissa to do-listalta. Olisin toki voinut liittyä naapurikaupungin isomman salin tiimiin, mutta haluan kuitenkin periaatteesta edustaa omaa kotisaliani. Toivottavasti olen salin omistajallekin odotusten arvoinen. :)

Kova työ jatkuu ja huomenna olisi perinteiseen tyyliin vielä viikon toinen jalkatreeni! 

lauantai 4. marraskuuta 2017

unelmointia

Viikko on taas vierähtänyt ja valmennusta on takana muutamaa päivää vaille kaksi kuukautta. Kovia treenejäkin siis on hinkattu putkeen yhtä kauan ja tänään piti varovaisesti tiedustella koutsilta, olisiko kohta himmailun paikka. Treenit on tällä viikolla olleet melkoista pakerrusta - toisaalta tein varsinkin alkuviikosta ihan kunnonkin ennätyksiä, mutta silti tuntui että tarvon kuin juoksuhiekassa. Voi olla, että tämä on vain yksittäinen väsyviikko; töissäkin oli aivan helvetillinen kiire ja tuntui ettei viikko lopu ikinä. Kuulostelen valmentajan vastausta ja oli vastaus mikä hyvänsä, jos oon alkuviikosta vielä ihan puhki, pidän lepoviikon ihan omatoimisesti. En pakota itseäni yhtään mihinkään, ja väkisin treenaamisella tulee vain vammoja ja/tai ylikunto. Varasin joka tapauksessa ensi viikolle kokovartalohieronnankin, jos pahimpia jumeja saisi auki. :)


Paitsi että oon treenannut kuin pieni villieläin, oon myös ehtinyt haaveilemaan. Kisat nyt pyörii mielessä aika lailla 24/7, mutta toki mulla on muitakin haaveita. Alan olla siinä elämänvaiheessa, että oman asunnon hankinta alkaa olla parin vuoden sisällä ajankohtainen ja olen kuluttanut iltojani etuovi.comin parissa. Siitäkin huolimatta, että ajattelin ostaa asunnon vasta parin-kolmen vuoden päästä. :D 


Asunnon osto liittyy myös jatkokouluttautumissuunnitelmaani - lähden niin ikään viiden vuoden sisällä opiskelemaan psykoterapeutiksi ja vakaa ajatukseni on valmistumisen jälkeen tehdä töitä kotona. Ammattihaaveesta voinee päätellä, että työskentelen nytkin psykiatrian puolella, mutta psykoterapeutin ammatti on ollut se haave nro 1 ihan nuoruudesta saakka. Olen saanut paljon rohkaisua unelmaani kohti ja koen itsekin, että siinä työssä olisin parhaimmillani. Sinänsä nykyisessäkään työssä tai ammatissa ei ole mitään vikaa; tulevaisuudessa tämänhetkinen ammatti sekä psykoterapeutin tutkinto kumpainenkin tukisivat toisiaan. :) On jotenkin niin hyvä mieli siitä, että saan tehdä työtä jolla on merkitystä sekä itselleni että toisille, ja olen todella kiitollinen, että tiedän mitä kohti mennä. Ei ole itsestäänselvyys, että tietää mitä haluaa tehdä "isona" - saati että nauttisi työstään.

En pidä mahdottomana ajatuksena sitäkään, että terapiatyön ohessa tekisin valmennustyötä, mutta se haave on hieman kaukaisempi - haluan kehittyä treenaajana itse ja saada myös kisakokemusta. Kilpailijana menestyminen on iso ja tärkeä haave sekin, ja aika näyttää, kuinka paljon potentiaalia meikäläisessä loppujen lopuksi onkaan. Terapia- ja valmennustyöstä täysin erillinen haave on olla kirjailija, ja olen täällä blogissakin silloin tällöin muutamassa sivulauseessa maininnut kirjan kirjoittamisen. Sen työstäminen on äärettömän hidasta hyvin hektisen arjen ohessa ja olenkin antanut siinä itselleni armoa - tulen varmasti kirjan (toivottavasti useammankin) joskus julkaisemaan, mutta sen ei tarvitse tapahtua vuoden, kahden tai kolmenkaan sisällä. Asiat tapahtuvat limittäin ja lomittain, ja toisinaan niihin menee hurjan paljon aikaa. Tällä hetkellä treenaaminen ja kilpaileminen, omassa työssä kehittyminen sekä psykoterapeutin koulutusta kohti pyrkiminen ovat meikäläisen prioriteettilistan kärjessä. Kirjoittaminen on luovaa toimintaa, joka ei tapahdu pakolla. :) 

Huomenna taasen jalkatreenin pariin ja maanantaina tunnustellaan, että jaksaisiko kroppa vielä yhdeksännen kovan viikon putkeen. :)

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

pari sanaa motivaatiosta

Viikonloppubloggaamisesta on näköjään tulossa mulle tapa, joten jatketaan sitten sitä. :) Kuulumiset ovat samaa mitä edellisilläkin viikoilla - tahkoan treenejä ja paino hilautuu alaspäin edelleen. Plusmiinusnolla- tai plusviikkoja ei ole ollut ollenkaan, läski palaa tasaisesti. Painoa on nyt lähtenyt noin seitsemän kiloa, mikä nyt ei kamalasti vielä tässä varressa näy. Muutamat työkaverit on kommentoineet, että oon laihtunut "valtavasti", mutta ei se kyllä ihan niinkään ole. :D Valmentajan kanssa vaihdeltiinkin viestejä, että homma toimii aika optimaalisesti kun treenipainot nousee ja paino tippuu. Näinhän ei tietenkään voi ikuisuuksia jatkua, mutta todennäköisesti vielä hyvän aikaa saan nautiskella näin helposta laihduttelusta.


Olen hiljoksiin alkanut harjoitella poseerauksia lähes jokaisen treenin jälkeen, 10-15 minuutin ajan. Poseeraukset on kyllä hallussa, mutta tällä hetkellä harjoittelen ennen kaikkea sitä, että pääsen oikeaan asentoon ilman sen kummempaa vekslausta tai viilausta - poseeraamisen tulee olla ennen kaikkea vaivatonta ja sulavaa. Taisinkin jo aiemmin kirjoittaa, että vaparia alan treenailla vasta vuodenvaihteen jälkeen, ja siihen saan apuja hieman muualta.

Erittäin rakas ystäväni kommentoi kauniisti muutama päivä sitten, että hän ihailee työmoraaliani mitä treeneihin tulee. Se lämmitti mieltä kovasti, varsinkin kun ei itse osaa ajatella asiaa useinkaan tuolta kantilta. Työmoraali tarkoittanee (tässä kontekstissa) itse kullekin hieman eri asioita, enkä edes vaivaudu katsomaan sille virallista määritelmää. Omalla kohdallani se voisi tarkoittaa tinkimätöntä tapaa tehdä asioita, menemällä sieltä mistä se aita ei välttämättä ole matalin. Jotenkin liitän työmoraaliin myös oikeat, pienet jokapäiväisen arjen valinnat ja rutinoitumisen; tiettyjen asioiden on toistuttava päivästä toiseen kuta kuinkin samanlaisina, mikäli mielii päästä isoihin tavoitteisiin. Kyse on ennen kaikkea sisäisestä motivaatiosta.

Treeneissä en koskaan anna periksi. Treeni-intensiteetissä on varmasti vaihtelua jo johtuen eri tavasta treenata eri lihasryhmiä (kyllä niitä olkapäitä vaan on kevyempi treenata kuin jalkoja), mutta en koskaan lopeta sarjaa kesken tai tee treenistä kevyempää, koska "en jaksa". Jos "en jaksa", en mene salille ollenkaan. Tunnistan kyllä "nyt-ei-vittu-huvita-yhtään"-mielialan, joka saattaa nousta kesken treeninkin. Silloin pitää vain valita oikea musiikki ja oikeat tsemppihokemat, jotta saa puskettua itsensä perseilymoodin yli. Joskus vuosia, vuosia sitten "kannustin" itseäni todella negatiivisesti, mutta nykyisin on mukava huomata tarkkaillessa itseään, että puhun todella rohkaisevasti itselleni. Rohkaisevat sanat tai lauseet voivat liittyä tuleviin kisoihin, omiin vahvuuksiin tai vaikka vain siihen, että treeni on kohta lopuillaan ja olen jaksanut mahtavasti loppuun saakka.


Motivaatiota ei voi kukaan antaa. Aluksi motivaatio voi olla ulkoinen, mutta ulkoisilla motivaattoreilla ei yleensä pääse maaliin asti; tai ainakaan parhaimpaan mahdolliseen lopputulokseen.

Näillä ajatuksilla pakkaan treenikassin ja lähden taas vaihteeksi jumppaamaan jalkoja! :)

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

laihtumista ja kakunsyöntiä

Valmennusta on takana jo puolitoista kuukautta ja hyvin pyyhkii edelleen! Tamppaan treenejä melko tiukalla tahdilla ja vasta nyt tuntuu, että kroppakin alkaa tottua tähän sykliin. Aluksi melko tukkoista tehdä viittä treeniä viikkoon, kun normaalitahti oli 3-4 treeniä viikkoon. Tällä hetkellä jalkatreenejäkin on peräti kaksin kappalein, mikä on silkkaa itsemurhaa.. Mutta minähän teen minkä valmentaja sanoo! :) Ja koska kehitystä on tullut jo nyt, ei se voi tarkoittaa muuta kuin että suunta on oikea.


Paino tippuu ja treenipainot nousee, edelleen. Paino tippui menneellä viikolla yli kilolla, mikä sekä tuntui että näkyi. Se tarkoitti myös sitä, että siskonpojan synttäreillä sai syödä kakkua. :D Vaikka en ole makean perään, on tuollaista kakkua melkeinpä pakko syödä silloin kun sitä on tarjolla - gluteenittomia, maidottomia ja munattomia kakkuja ei saa kaupasta ja itsekin tehtynä työmäärä on ihan valtava. Toki saa olla kiitollinen, että näin allergikoille ylipäätään saa kaupasta leivonnaisia tänä päivänä; kolmisenkymmentä vuotta sitten äidin piti tehdä minulle ihan kaikki leivistä lähtien itse. Yksi leipäresepti niiltä ajoilta on minulla itse asiassa vieläkin tallessa, ja olen aika varma että kisadieetillä tulee parit leipäpellilliset pyöräytettyä. :D


Vietin vasta synttäreitä ja olin ihan mielissäni kun minua muistettiin uudella Better Bodiesin hupparilla sekä kompressiosukilla. Meikäläisen maku tunnetaan tarkkaan. ;) Vanheneminen ei haittaa kyllä yhtään, itse ajattelen että ikä tuo kuitenkin mukanaan sellaista viisautta ja lempeyttä etenkin itseä kohtaan, jota varhaisnuoruuden vuosinakin olisi kaivannut. :)

Tänään vielä jalkatreenin kimppuun ja huomenna pumppaamaan rintaa. Täysillä eteenpäin! :)

lauantai 14. lokakuuta 2017

nälkä, tuo ikuinen seuralainen

Viides viikko jo takana, ja sen kyllä tuntee. Treeniohjelma vaihtui viikon alussa ja taas on saanut ihmetellä, miten monella eri tavalla treeneistä voi tehdäkään haastavia.. Uusia liikkeitäkin on tullut omaan liikepankkiin molemmista treeniohjelmista. Pistää miettimään, mitä kaikkea sitä osaakaan vuoden päästä! :D 

Jos alussa olinkin sitä mieltä, että ruokaa on yltäkylläisesti, niin kylläpä se nälkä alkaa sieltä pikku hiljaa hiipiä. Ruoan määrää on tasaisesti vähennetty ja eilen oli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että kroppa on tyhjä - osuutensa toki saattoi olla silläkin, että olin tehnyt neljä treeniä putkeen. Olo oli tänä aamuna jo parempi, mutta ensimmäistä kertaa ilmassa on ollut jopa pientä ruoanhimoa. Mutta, jos aikoo kisalavoille nousta, se on vain siedettävä ja tällä ruokahalulla ruoanhimot ei ole mikään kovin yllätyksellinen asia. ;) Lähinnä on oltava vain luovempi sen suhteen, millä asioilla täyttää ruokatyhjiön. :D Viime dieetillä muistan juoneeni loputtoman paljon teetä (joka vain yleensä pahensi nälkää), makuvissyjä (kalorittomia, miten muutenkaan), katsoneeni Netflixiä, kuunnelleeni tuntitolkulla podcasteja (dieetillä tulee yleensä massiivinen perversio ruoka/lihavuus/laihdutusdokkareihin tai -podcasteihin) ja yksinkertaisesti syömällä kynsiä. Uskon ja toivon että ennen varsinaista kisarupeamaa noin 10 kilon pudotus riittää, ja sitten pysyttelisin hetken aikaa plusmiinusnolla-tasanteella. Varsinaiseen kisapainoon mulla lienee matkaa kokonaisuudessaan 15-17 kiloa ja mikäli oikein ymmärsin, myös valmentajan tavoite on se että varsinaisella kisadieetillä pudotettavia kiloja on vain muutamia.


Paino tippuu tasaisesti, lähes grammalleen saman verran viikosta toiseen. Tarkoittaen siis sitä, että kroppa toimii. Treenit myös kulkee ja painoja saa yleensä lisäillä lähes joka treenissä, ja treenipainot on pysyneet omallakin mittapuulla ihan hyvissä lukemissa. Kropan muotokin alkaa jo nyt muuttua, tosin yllätys yllätys alakerta on jälleen se joka kerää eniten muotoa. Viimeksi pari päivää sitten sain palautetta, että "sulla on aina ollut hyvät jalat, mutta nyt ne on kyllä selkeästi kasvaneet lisää". Lavalla sen sitten toki näkee, onko ne niin kummoiset, mutta tärkeintä on että sopusuhta ylä- ja alakropan kanssa pysyisi jonkinlaisena.

Treenit jatkuu, kiristely jatkuu ja homma rullaa niin kuin pitääkin. Mikäs tässä siis ollessa!

lauantai 30. syyskuuta 2017

12 months to go!

Neljäs viikko valmennuksessa pyörähtää käyntiin maanantaina. Tässä vaiheessa ei tietystikään voi kovin syväluotaavaa analyysiä vielä tehdä, mutta tähän mennessä olen ollut ihan valtavan kiitollinen ja yllättynyt yhteistyön helppoudesta! Valmentaja kuunteli alusta saakka toiveitani ja otti huomioon allergiani (tämän pitäisi kai olla itsestäänselvyys, mutta aiempien kokemusten pohjalta voin sanoa ettei ole..) ja mikä tärkeintä, treenit ovat sellaisia, että oikeasti saan tehdä töitä. Kalorit ovat tällä hetkellä noin plus-miinus-nolla, ja paino hilautuu hissuksiin alaspäin kuten kuuluu. Olossa ei kyllä huomaa että paino tippuisi - tekee tiukkaa saada kaikki ruoka päivän aikana alas ja kaiken kaikkiaan olo on valtavan tasainen. Pitää nyt nauttia tästä, koska ruokaa ei ainakaan tule missään vaiheessa lisää, ja viimeistään keväällä unelmoin näistä päivistä kun maha oli täynnä. :D


Treeneistä voin kertoa sen verran, että vaikka kuvittelin toleranssini olevan näillä vuosilla korkea ja osaan suunnitella hyvin häijyjä treenejä, mietin rehellisesti ensimmäistä jalkatreeniä tehdessäni että jätänkö leikin kesken. Jalat oli kosketusarat kolme seuraavaa päivää ja seuraavaa jalkatreeniäkin piti viivästyttää pari päivää, kun en ollut palautunut. Eipä nuo muutkaan treenit sen helpompia ole. Mutta homman nimihän on se, että tehdään mitä paperilla lukee ja odotellaan tuloksia. :)

Yllättäen suurinta vaivaa tuotti aluksi ruoka- ja treeniohjelmien kääntäminen. Ymmärrän ja puhun englantia hyvin, mutta esimerkiksi unssien vääntäminen grammoiksi ja kaikkien treeniliikkeiden suomentaminen vei melkoisesti aikaa. Valmentajani on amerikkalainen, ja ehkä suurin ero suomalaiseen tapaan toimia on ruokien punnitseminen kypsänä. Ihan käytännön syistä hyväksytin valmentajalla raakapainoiksi kääntämäni ruokavalion, koska ruokaostokset on huomattavasti helpompaa suunnitella kun lähtökohtana on raakapainot. Ylipäätään rapsuttelin pitkään päänahkaani ruokalusikallisten ja kuppien kohdalla - mietin useampaan kertaan, että miksi helvetissä jenkeillä on niin epäkäytännölliset mittayksiköt.. :D Totuttelemista on ollut myös jenkkiläiseen positiivisuuteen ja tsemppiin; toki sitä meissä suomalaisissakin on, mutta en ainakaan itse kykene ihan sellaiseen yltiöoptimismiin johon valmentajani. :D


Loppuvuotta kohti mentäessä alan lisäilemään treenikalenteriin enemmän venyttelyä ja liikkuvuusharjoituksia lähinnä vaparia silmälläpitäen. Vaparia niin ikään alan treenailemaan vuodenvaihteen tietämillä, saa nähdä montako kertaa haluan kietoa itseni narun jatkoksi.. Tammikuussa sitten onkin aika kaivella kuvettaa ja maksaa kisalisenssi, sekä tehdä ennakkovarausta kisabikineistä. Majoituksia alan varailla vasta kevään korvilla kun näkee selkeämmin, onko tästä ruhosta lavalle asti vai ei. Hyvin, hyvin surrealistiselta tuntuu nämä suunnitelmat, mutta vissiin tässä oikeasti ollaan unelmia toteuttamassa!

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

jos sanani syön, mörökölli minut vieköön.. ja nyt mörökölli saa viedä

Tavattuani viikon verran joka päivä ihmisiä, joista jokainen oli flunssassa, ei varmaan voinut muuta olettaakaan kuin että minäkin sairastun.. Palasin töihin kipeänä ja lopputulema oli, että tänään piti kuumeen takia jäädä kotiin. Ainoa lohtu tässä on, että sairastuin kevyen viikon aikana, mutta kevyt viikko nyt sitten jatkuu vielä tälläkin viikolla kun ei tässä kunnossa juuri treenata. Kävin kyllä maanantaina tekemässä rinta-ojentaja-vatsajumpan, mutta ei se oloa ainakaan kohentanut.


Tuumasin taas kerran, että never say never. Vannoin ja lupasin, että ikinä enää en ota valmentajaa, mutta hupsistakeikkatirallaa löysin itseni tilanteesta, jossa kyselin valmennusmahdollisuuksia. Ja niinpä siinä sitten kävi, että loppuviikosta tai ensi viikon alusta meikäläinen aloittaa ihan uuden ihmisen opissa! Kyseisellä valmentajalla ei ole aiemmin ollut valmennettavia Suomesta, joten olen toki hieman jännän äärellä sen suhteen mitä tästä tulee. Mutta sanotaanko näin, että jos hänen tietotaidollaan meikäläisen hommat ei mene eteenpäin, niin ei sitten millään.


Samaan aikaan hieman kauhistuttaa, että nyt kisahommatkin on lyöty lukkoon - lavalle on asteltava himppusen reilun vuoden päästä. Vaikka olen tästä haaveillut yli kymmenen vuotta, mieli on toisaalta ihan paniikissa; mitä jos hommat meneekin puihin? Mitä jos epäonnistun ihan täysin? Mitä jos toteankin lavalla, että ei jumalauta, meikäläisen paikka olisi enemmänkin ollut bikini fitneksessä? Täytyy vain nyt luottaa siihen, että valmentajan ohjeita noudattamalla ja määrätietoisesti hommia paiskimalla lopputulos ei voi olla kuin hyvä.


Kirjoitan myöhemmin hieman enemmän valmentajasta ja kuka hän oikein on. :)

torstai 24. elokuuta 2017

reissua, reenejä ja runtua

Loma alkaa uhkaavasti lähetä loppuaan - vielä saan puolisentoista viikkoa tehdä mitä lystää, mutta sitten koittaa paluu arkeen. Lomamoodiin on päässyt kunnolla kiinni oikeastaan vasta nyt; esimerkiksi eilen pakkasin kamat ihan ex-tempore ja lähdin minireissulle pohjanmaalle. Maisemanvaihdos - edes reiluksi vuorokaudeksi - teki kyllä todella hyvää! ♥


Reenattuakin on tullut, mutta kroppa suorastaan kiljuu lepoa. Viimeiset pari treeniä on olleet ihan hirveää kuraa. Kyllähän itsestään saa pakon edessä piiskattua tehot irti, vaikka olo olisi mikä, mutta ei kyllä mitään ennätysjuhlia ole vietetty. Uupuneisuus on varmaan paras sana kuvaamaan treenejä. Villisti veikkaan, että en tule koskaan oppimaan riittävän tiheää keventelyä.. Huomenna ja sunnuntaina raahaan perseeni vielä salille, mutta sitten huilaan ihan täydellisen ansaitusti taas viikon ja käyn salilla vain venyttelemässä.


Kevyt viikko on mahdollisuus vetää hieman happea ja kerätä voimia syksyn ns. loppukiriin. Olen tähdännyt 450 kilon yhteistulokseen jo täksi syksyksi, mutta se on aika tiukassa. Satasen penkki toteutuu ihan varmasti (ellen mene itseäni vammauttamaan), maastavedossa myös teen 170-175 tuloksen (sitten olen jotakin tehnyt perustavanlaatuisesti väärin jos ei noita lukemia nouse) ja kyykyssä pitäisi 160-165 tulla ihan kohtuudella. Koska ihan silkalla "runtua perkele" -taktiikalla en enää noihin rautoihin yllä, muutamia juttuja on pakko muuttaa pääliikkeiden suhteen. Mihinkään prosenttihommiin en jaksa alkaa, mutta joudun hieman ennakoimaan toistomääriä ja lisäämään muutaman sarjan. Treenikiertoja tulee syksyn aikana neljä, joten osatavoitteetkin pilkon treenikiertojen mukaan. Penkissä välietapit olisivat 85-90-95-100. Maastavedossa vastaavasti 160-165-170-175, kyykyssä 150-155-160-165. Täysin lineaaristahan kehitys ei koskaan ole ja se on aina tiukasti mielessä, mutta tällaisella hahmotelmalla lähden syksyä ja talvea kohti etenemään. Loppuvuodesta tsekkaillaan hieman, että missä kunto menee ja riittäisikö lihojen määrä jo kisadieettiin. Jos lihatutka näyttää vielä punaista, niin sitten reenataan seuraavakin vuosi vähintän yhtä kovasti. :)

sunnuntai 20. elokuuta 2017

edelleen tiukasti lomalla

Lomamoodi on edelleen vahvasti päällä, puolessa välissä rötväilyä vasta mennään. Loma on kyllä ollut juuri sitä mitä sen pitääkin olla - ei mitään pakkoa minkään suhteen, pääasiassa joutenoloa ja mitä suuremmissa määrin sosialisoitumista. :) Olen lepäillyt, ulkoillut koirien kanssa, reenaillut ja käynyt ratsastamassa. Syksyä ajatellen positiivinen ongelma lienee, että mulla olisi liiankin kanssa kivaa tekemistä. Nyt esimerkiksi parin viikon päästä alkaisi aikuisten vakiotunti tallilla, jossa olen muutaman kerran käynyt ratsastelemassa ja puntaroin kovasti mennäkö vaiko eikö. Työt ja salijumpat (koirista nyt puhumattakaan) vie jo melkoisesti meikäläisen viikkotunteja, mutta toisaalta hevostelu on niin rakas juttu.. Ehkäpä aika näyttää tähänkin asiaan sen oikean ratkaisun. :)

Siskon häissä. :)

Kevyt viikko
on pakko pitää ihan näillä näppäimillä - en enää pysy edes kärryillä monesko kova viikko tässä on menossa. Kehossa alkaa tuntua siltä, että ehkä tsiljoonas. Salille on edelleen mukava mennä, mutta vähän on sellaista täi tervassa -meininkiä ilmassa kehonhuollosta riippumatta, joten ei auta kuin ripustaa taas hetkeksi salikengät naulaan ja antaa kunnolla löysää. Yritän vielä ensi viikon veivata täysillä ja sitten huilata viimeisen lomaviikon.

Kaikesta huolimatta treenit on olleet aika jees; esimerkiksi viime rintatreenissä tein penkkiä 82,5 kilolla vaikka en ollut oikein edellisestä jumpasta palautunut. Kyllä se satanen sieltä (piinaavan hitaasti) lähestyy. Kyykky on edelleen ollut telakalla - lähinnä kun ei ole ollut sellaista fiilistä - mutta joutaisi kai tuota jo seuraavassa treenissä tekemään. Sen sijaan tein viime jalkatreenissä taas ensimmäisenä liikkeenä hack-kyykkyä, nyt kaseja pohjista 210 kilolla (+ 40 kg kelkka). Suorin jaloin vetojakin tulee tehtyä nykyään jo ihan kohtalaisilla painoilla (teen aina käsipainoilla, sillä saa menemään paremmin perille), viimeksi 45 kilon kässäreillä. Ylipäätään voimatasot hilautuu hissuksiin ylöspäin kaiken kaikkiaan. Muutamana esimerkkinä; ylätaljassa jaksaa jo tehdä leveällä myötäotteella ihan nättejä sarjoja 70 kilolla ja yhden käden kulmasoutua 37,5 kilon käsipainoilla.


Hyvä tästä tulee. Parasta on nykyään se fiilis, ettei mulla ole kiirettä enää; ei kisaamisen eikä kehittymisen kanssa ylipäätään. Joitain vuosia sitten oli vielä ihan hirveä hätä ja hoppu, alituinen tunne siitä että on surkean pieni ja ihan paska; piti kehittyäkehittyäkehittyä ja nopeastinopeastinopeasti. Nyt on vain yksinkertaisesti hyvä olla. Oma koko, kehon malli, paino, suorituskyky; oon niihin tyytyväinen. Valmiiksi ei koskaan tule, eikä se ole oletuskaan, mutta sellainen tietty tekemisen rauha on saavutettu. Luotan omaan tapaani tehdä asioita, enkä ahdistu nähdessäni tai kuullessani toisenlaisista tavoista treenata. Joskus männävuosina hötkyilin joka helvetin treenityylin suuntaan, ja tulokset oli kyllä sitten sen mukaisia (= olemattomia). Olen kyllä nöyrä ja osaan ottaa ohjeita vastaan viisaammilta, mutta käytän tänä päivänä eri tavalla harkintaa siinä, miten sovellan ohjeita itseeni. 

Ehkä se kaikista tärkein tunne on kuitenkin, että teen tätä niin itselleni. Ihan sama, vaikka en koskaan pukisi kisabikineitä päälleni tai tallustelisi kertaakaan voimanostokisoihin. Siinä vaan on sitä jotain, kun pistää kuulokkeet korville, nykäisee salihousut korviin ja lähtee kokeilemaan paljonko tänään nousee (vai nouseeko mitään). :)



lauantai 12. elokuuta 2017

perustreenejä ja minimalismia

Viikon treenit alkaa taas olla taputeltuna, vielä huomenna olisi jumppailua luvassa. Pikku hiljaa alkaa olotila viitata siihen, että kevyttä viikkoa pukkaa; olo on normaalia väsyneempi ja elohiiret valtaa kroppaa. Siitä huolimatta jumppailut on menneet aika lailla putkeen; maanantaina tein etukyykkyä 80 kilolla (olkapäätreenin jälkeen..hirveän fiksu veto), keskiviikkona tein pidempää penkkisarjaa 75 kilolla ja eilen vedin maasta 150 kilolla. Maastaveto oli kyllä ihan umpisurkea älynväläys muutenkin; jalat oli edelleen aika huonossa jamassa jalkatreenin jäljiltä. Katsotaan kokeilenko sitä 160-165 ykköstä vielä ennen kevyttä viikkoa. :)

Lomasta on lusittu vasta yksi neljäsosa ja alun ihmettelyn jälkeen tartuin oikeastaan ainoaan hommaan, jonka olin tälle lomalle nimennyt: kaikkien kaappien läpikäyminen. Olen myynyt lähes koko omaisuuteni kahdesti elämäni aikana ja siirtynyt minimalistiseen elämäntapaan vuosien mittaan. Puolen vuoden-vuoden välein käyn aina kaikki tavarani läpi ja myyn tai vien roskiin kaiken turhan. Lopputulos on se, että esimerkiksi yhdessäkään asunnossani olevasta lipastosta ei ole tavaran tavaraa, vaatehuoneesta 2/3 on käyttämättä koska tavaraa ei vain ole ja ulkovarastossakaan ei ole muuta kuin talvirenkaat. Siitä huolimatta kokosin peräkontillisen myytävää (lähinnä vaatteita)! Nautin ihan valtavasti vähäisestä tavaramäärästä; asunto on helppo pitää siistinä ja oma mielikin on rauhallinen, kun jokainen tavara on hyödyllinen tai merkityksellinen.

..tästä toki seuraa nyt se, että hävitettyäni kaikki pieneksi jääneet/käyttämättömät/turhat vaatteet, olen koonnut Ebayssa ostoskoria. :D Kävin mm. Gazozinkin liikkeessä katselemassa, löytyisikö sieltä sopivia vaatteita, mutta jotenkin ei vain kolahtanut. Vaikka en mikään isokokoinen emäntä ole, olen ilmeisesti riittävän hankalan mallinen, ettei tavallisista vaatekaupoista enää löydä istuvia vaatteita; paidat joko kiristävät hartioista ja lepattavat löysänä vatsan kohdalta tai toisin päin. Samoin housuja on ihan mahdotonta ostaa normimyymälöistä - jos saankin reidet runnottua lahkeiden sisään, viimeistään perseestä ottaa kiinni. Siispä kannan rahani ulkomaille ja toivon, että postikusti tuo oikean kokoisia yllätyksiä. :D



sunnuntai 6. elokuuta 2017

sisäisen hevostytön vapautus

Lomalla viimeinkin!

Oli melkoista rutistusta viimeiset työpäivät - en voi kieltää, etteikö pieni hymynkare ollut suupielissä, kun liimasin työhuoneen oveen "lomalla 4.8.-3.9.". :D Ajattelin kuitenkin käydä parina päivänä loman aikana katsomassa jo vähän ennakkoon, minkälainen asiakaspapereiden pinkka on kohoamassa työpöydälle. Helpottaa huomattavasti lomaltapaluustressiä, kun on jo jonkinlainen käsitys siitä, mitä tulevana syksynä on edessä. Seuraava loma onkin sitten joulun alla, jolloin pidän puolitoista viikkoa huilia. :)


Lähdin heti viimeisen työpäivän jälkeen yhdeksi yöksi mökille ja perjantaina vietinkin melkein koko päivän edellisessä postauksessa mainitsemani uuden tutun kanssa. Eilen puolestaan heräsin poikkeuksellisesti herätyskelloon ja pakkasin puolentoista vuoden tauon jälkeen autooni ratsastuskamppeet! Olen ystävystynyt yhden työkaverini kanssa ja hän houkutteli minut tallilleen ratsastamaan. Sain ratsukseni aivan ihanan isokokoisen ponin, Zorron. Olin ennakkoon pyytänyt ns. varmaa ratsua, sillä olen muutaman kerran tipahtanut hevosen selästä melko pahasti ja jostain syystä ratsastanut aina enemmän tai vähemmän melkoisilla kaahareilla. Tunti oli todellista työskentelyä - vaikka lauantaipäivä oli melko viileä, hiki valui norona selkää pitkin. Jo tunnin jälkeen oli sellainen olo, että en kävele seuraavaan pariin päivään. :D Seuraava tunti onkin sitten 19.8.!

Zorro ja yli-iso ratsastaja. :D

Olen sisäisesti aina heppatyttö. Aloitin ratsastusharrastuksen jo kahdeksanvuotiaana, kävin vuosia ratsastustunneilla ja jossain vaiheessa siirryin myös lännenratsastukseen. Vuokrasin vuosien ajan aina puolen vuoden ajaksi kotipihallemme kaksi hevosta (lapsuudenkotini oli entinen maatila isoine peltoineen ja metsämaineen) joilla ratsastelin pitkin metsiköitä. Minulle kuitenkin kävi klassiset; korkeakouluopintojen ja töihin siirtymisen myötä ratsastus väheni ja väheni, loppuen lopulta kokonaan. Olen kuitenkin satunnaisesti käynyt yksityistunneilla ja pitänyt sitä kautta tatsia yllä. Hevoseton on huoleton, mutta siitä huolimatta olen melko varma, että joskus vielä omistan hevosen tai kaksi. Lännenratsastus sekä hevosmiestaito ovat sellaisia asioita, joihin haluaisin uppoutua. Hevosen kautta saatava yhteys omaan itseen ja luontoon ovat ihan huikeita juttuja. :)


Alla olevissa kuvissa on jo edesmennyt elämäni hevonen, ex-ravuri Peeri. Olisin kyseisen tamman halunnut ostaakin, mutta tuntemattomista syistä hevosen omistaja vei Peerin teuraaksi. Ikävä on kova, olkoonkin että mokoma tulisieluinen tyttö tiputti minut selästään viisi kertaa. ;)




Treenit on sujuneet edelleen. Neljä kovaa viikkoa alkaa olla täynnä, mutta jatkan vielä kovia treenejä ainakin jonkin tovin; olo ei ole sellainen, että tarvitsisi kevennellä. Jos jostain asiasta saisi ottaa hieman niskaperseotetta (kehonhuollon lisäksi..), se taitaa olla pohkeiden ja vatsojen treenaus. Teen ne tällä hetkellä kerran viikkoon, kun joutaisi tehdä kahdesti viikkoon. Vatsoja nyt kuta kuinkin jaksaa hinkata, mutta pohkeet.. Voiko vittumaisempaa lihasta ollakaan. :D Toki edistystä on pohjetreeneissä tullut siinä mielessä, että nyt treenaan ne aika lailla viikoittain - joskus taisi mennä puolikin vuotta, etten edes sylkäissyt pohjeliikkeisiin päin.


Ruokavaliota rukkailen myös uuteen uskoon, nykyinen setti alkaa tulla jo korvista ulos; syön aina kuusi päivää saman ruokavalion mukaan ja yksi päivä on ns. vapaapäivä. Pidän tässä loman aikana kokeilevaa keittiötä ja testailen, mitä uusia juttuja voisi ruokavalioon tuoda ja mitä ehkä tipauttaa pois. Energiamäärän pidän kuitenkin samassa, vajaassa 3000 kalorissa. Kauhunsekaisin tuntein kyllä siirryn syksyä kohti, ei tässä kauaa enää saa nauttia runsaista lihapadoista.. Kääk! Paino oli 81,1 pari päivää sitten ja kunto on omasta mielestä ihan ookoo - tästä kyllä kelpaa lähteä hyvillä mielin kiristelemään. :)

lauantai 29. heinäkuuta 2017

loma lähenee, tahti kovenee

Normaalisti se vissiin menee niin, että energiatasojen pitäisi laskea lomaa kohti mentäessä, mutta mun kohdalla on kyllä käynyt päin vastoin.. Tahti kovenee ja mulla riittäisi energiaa vaikka mihin. :D Tälle viikkoa tulee kuusi treeniä - aloittelen ensi viikon treenikiertoa jo huomenna. Esimerkiksi eilen olin vielä iltayhdentoista aikaan salilla ja seuraavan kerran siitä 12 tuntia eteenpäin. Minkäs teet kun on motivaatiota ja virtaa!

Mavelämmittelyä viime talvelta. :)

Jumppailut on edelleen menneet tosi hyvin. Tämän viikon parasta antia oli kyllä taas kerran rintatreeni; tein penkkiä 10 x 75 kg mikä sinänsä peittoaa edellisviikon 5 x 80. Ensi viikolla pistän tankoon joko 85 tai sitten teen kympin tuolla kasikympillä. Jotenkin ihan älytöntä että vielä vuosi sitten hinkkasin tuota kymppiä 60 kilolla ja nyt painoja on jo 20 kiloa lisää. Ei kai tässä kohta millekään kisadieetille edes raski alkaa, kun treenipainot senkun nousee!


Tutustuin tällä viikolla salilla yhteen tosi mukavaan ikäiseeni naiseen. Oon aikaisemminkin pistänyt hänet salilla merkille, harva treenaa niin kovasti ja kaupan päälle vielä mallikas kroppa. Kävikin ilmi, että hän(kin) on menossa kisalavoille syksyllä -18 ja ylipäätään ajatusmaailmamme treenailusta natsasivat kyllä todella hyvin yksiin. Sovittiinkin jo yhteiskahvitteluja ja yhteistreenejä heti meikäläisen loman alkuun. :) On tämä maailma hassu paikka, sielunsisaruksia voi löytää mistä vain!

lauantai 22. heinäkuuta 2017

melko raskas penaali

Loman alkuun on enää 12 kokonaista päivää (ja vain 9 työpäivää) - oon ihan mielissäni! Rakastan työtäni valtavan paljon, mutta kuten loppuunkulutettu sanonta kuuluu, ei ne työt tekemällä lopu.. Yhteen hetkeen mietin jo, että en pitäisi lomaa, mutta laki vissiin kieltää sen. :D Eli kohta sitä sitten köllötellään oloneuvoksena reilut neljä viikkoa. Suunnitelmissa on ainakin visiittiä etelämpään Suomeen, reenailua sekä kirjan kirjoittamista. :) Ja koska joka lomalla täytyy olla jotakin mistä stressaa, niin lisäsin lomalistalleni myös vaatekaappien läpikäymisen. Ihan sillä tekosyyllä, että voisin lomalla shoppailla uutta kaapintäytettä. :D


Reeneistä ei taaskaan ole mitään valittamista. Treenijako tosin pyörähti tällä viikolla ylösalaisin; tiistaina piti aloittaa jalkatreenillä, mutta olin kaverilla sen verran myöhään, ettei parin tunnin mittaista jalkajumppaa ollut järkeä aloitella puoli yhdeksän aikaan illalla. Niinpä teinkin sitten rintatreenin, ja enpä olisi heti arvannut miten hyvä siitä tuleekaan! Kauaa en näköjään malttanut isoja liikkeitä pitää tauolla, kun kokeilin taas penkkipenaalia.. :D Veivasin 5 x 80 kg melko kevyesti ja siihen vielä päälle 10 x 70 kg. Olin ja oon edelleen niin mielissäni - penkkiykkönen huitelee nyt siis jo lähellä 90 kiloa!! Kai tässä saa jo alkaa haaveilemaan siitä satasen punnertamisesta ihan tosissaan! :D Pitäisi vain alkaa pyytää varmistajia penkkiin (varmistinraudoista en tykkää), mutta tuntuu aina yhtä hankalalta vaivata muita reenaajia. Ja toki tangon saa helpommin ylös, kun on pieni kuolemanpelko takaraivossa. :D


Loppuviikon treenit on menneet hyvin nekin, selälle tein pitkälti leventäviä liikkeitä ja olkapäille sekä käsille eilen volyymipainotteista jumppaa. Huomenna olisi se kauhujen jalkatreeni, jota en ole vielä edes suunnitellut.. Kyykkyä se tulee pitämään sisällään, mutta missä muodossa, en vielä oo ihan varma.

Treenailen vielä pari-kolme viikkoa kovaa ja sitten olisi taas kevennyksen paikka. Loma voisi olla hyvää aikaa ottaa niskaperseote siitä helvetin kehonhuollosta, jota edelleen välttelen varsin lahjakkaasti. En tajua tätä logiikkaa, että itsensä saa kyllä piiskattua salilla vaikka miten loppuun, mutta matolla makaaminen ja hengitteleminen on muka sitten niin vastenmielistä..

Vuoden 2014 heinäkuun look. :D 

lauantai 15. heinäkuuta 2017

#mave #hampaankolo

Kaavoihin kangistunut minäni on viime aikoina hieman reipastunut ja intoutunut tekemään erilaisia reenejä. :) Ei mitään järin maata mullistavaa, mutta olen vähän vaihdellut liikkeitä ja antanut muutamien raskaimpien liikkeiden levätä hetkisen aikaa.

Otteita viikon treeneistä tähän mennessä:

* Jalkatreenissä en tehnyt takakyykkyä ollenkaan, vaan aloitin etukyykyllä ja tein vitosia 70 kilolla pohjista. Liikkeenä etukyykky on mahtava, mutta myös raivostuttava - voimaa olisi tehdä enemmänkin, mutta olkapäät ei jaksa kovin kummoisia painoja kannatella. Vaikka jalat tuli ihan tolkuttoman kipeiksi, olkapäät oli ihan yhtä lailla muusia maanantain jälkeen. :D Tein lisäksi prässiä kapealta 300 kiloon asti, vaakaprässiä, koukistuksia istuen sekä suorin jaloin vetoja käsipainoilla 40 kiloon asti.

* Rintatreenissä aloitin käsipainovinopenkillä ja tein kymppejä 26 kilon painoihin asti. Treenissä oli vähän sellainen himmailun ja säästelyn maku, tein melko rauhallisia toistoja ja jätin voimaa varastoon. Vinopenkin jälkeen tein alaviistopenkkiä, vipareita maaten ja peckdeckiä. Ojentajille tein taljaliikkeitä ja dippiä, vatsoille jyrkästä kulmasta jalkojen- ja lantionnostoa sekä rutistuksia.

* Selkätreenit aloitin maastavedolla. Menin aika myöhään salille ja ajattelin, että jos tekisi vähän pidempää sarjaa voimailun sijaan. Pumppailin kuitenkin aluksi 10 x 140 kg ja sen päälle 2 x 155 kg. Olipa taas ihan hirveän järkevä marssijärjestys.. Jos en olisi tehnyt 140 kg:ta alle ja väsyttänyt sillä kaikkia apulihaksia, olisin voinut tehdä tuon kakkosen 165-170 kilolla; tuntui että voimaa olisi riittänyt vaikka mihin. Jäi ärsyttämään, otan siis tässä revanssin parin viikon päästä. :D Maven jälkeen tein kulmasoutua laitteessa sekä alataljaa. Hauiksille tein perus kääntöjä vinopenkiltä sekä 21-systeemillä taljassa. Pohkeille tein supersarjaa istuen ja prässissä.

Joskus pitää laittautua. :)

Vielä olisi 1-2 treeniä jäljellä tälle viikkoa, vähän fiiliksen ja jaksamisen mukaan. :) Treenit on olleet melkoisen raskaita, joten yritän parhaani mukaan pitää kiinni kropan kuuntelusta enkä väkisin tee viittä treeniä viikkoon jos ei energiaa sellaiseen ole. Kolme treeniä olisi ideaali palautumisen kannalta, mutta pakko-oireinen minäni ei sellaisesta innostu. :D

Vanhoja kuvia; elokuu 2014.

Oon kyllä treenien sujuvuudesta ihan innoissani. Maastaveto jäi vähän kismittämään; olisi vain pitänyt hypätä suoraan 130 kilosta 150:een ja siitä 170 kiloon. Mutta samalla tajusin, että 200 kiloa ei ole enää edes kovin kaukana!! Tuon 170 nostan ihan vähän ajan päästä ja jos tässä kaikki sujuu entiseen malliin, tuota kahtasataa voisi havitella ihan jo lähitulevaisuudessa.. Kääk! Sitten voin kuolla onnellisena kun tuo maali on saavutettu. :D (Ei toki unohdeta sitä satasen penkkiä ja ainakin 170 kyykkyä..)

Pakko hehkuttaa myös, että sain yhdeltä kehonrakennusidoliltani mieltä lämmittäviä kehuja. Ollaan tekemisissä muissa merkeissä kuin reenien kautta, ja hän perjantaina kysäisi, että olenko kisannut tai aionko kisata, kun oon niin hyvässä kunnossa. En tiedä montako kertaa väri vaihtui mun naamalla, kun yritin pitää palikat kasassa - olin vähän liian mielissäni. :D Vaikka kisasuunnitelmat on omassa mielessä lukkoon lyötyjä, aina sitä änkyttää suomalaisen häveliäästi, että "enminätiiäehkäsitäjoskushehhehhehh". :D


Lenkkeily on edelleen ollut aivan ihanaa näin mahtavissa keleissä. Yllä olevat kuvat on edellispäivän iltalenkiltä; paikallinen ekokampaamoyrittäjä oli laittanut tällaisen ihanan vesipisteen liikkeensä kulmalle. Koirat kiittää ja kuittaa! :)

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

dieetitön vuosi

Liekö sana "dieetitön" edes oikeaa suomen kieltä, mutta ei takerruta pikkuseikkoihin.. 

Tämä on ensimmäinen vuosi kymmeneen vuoteen, kun en dieettaa päivääkään. Vuosi on toki vasta puolessa välissä, mutta näin tämä tulee menemään loppuun saakka - ei kiristelyä, ei laihduttelua, ei dieetin dieettiä. Tämä ei ollut mikään uuden vuoden lupaus tai ihmiskoe, vaan alkuvuodesta ajatus hissuksiin kypsyi tähän; annan keholle maltillisesti ylimääräistä energiaa (kalorit pyörii noin 2400-2700 tietämillä) ja reenailen menemään. 

Miten homma on tähän saakka toiminut? Paremmin kuin olisin uskonut. Jotenkin huomaamatta sitä oli ajautunut siihen tyypilliseen bodykierteeseen, että dieettaillaan, bulkkaillaan, dieettaillaan, bulkkaillaan. (Tai no, naisilla bulkkaus on ehkä hieman liioiteltu, mutta tavoititte varmaan ajatuksen.) Aika usein nuo jaksot on olleet 3-4 kk kumpainenkin. Ja pakko myöntää, että välillä on ollut aika väsynytkin. Keho on kuitenkin jotenkin rauhoittunut aivan valtavasti - nälkä- ja kylläisyyssignaalit ovat selkeitä ja lähes minuutilleen ennustettavissa, voimattomia/huonoja reenejä ei ole oikeastaan ollenkaan ja mieli on tasaisempi. En ole perehtynyt solutasoa myöten siihen, millä tavoin jyrkät vaihtelut dieetti- ja bulkkijaksojen välillä vaikuttavat esimerkiksi hormonaalisesti, mutta ihan jo näin omakohtaisen kokemuksen kautta voinen todeta, että oikealla tavalla ohjien höllääminen tuottaa tulosta sekä psyykkisellä että fyysisellä puolella. 

Kahden vuoden takaa. :)

Ehkä se suurin yllätys kuitenkin on ollut kehon koostumuksen muuttuminen. Vaikka en ehkä fyysiseltä suorituskyvyltäni ole saanut suurimpia lahjoja tähän bodailuhommaan, on mulla kova pää joka on kompensoinut tuota fyysistä puolta. :D Se on ollut tietyltä osin myös kompastuskivi, koska mun on ollut vaikea päästää irti ajatuksesta, että rennompi työskentely = läskin kertyminen. En ole tainnut koskaan painaa näin paljoa (vaakaa ei ole ollut kuukausiin, mutta 80-85 kilossa mennään) ja silti mulla on tosi hyvä olla tässä kropassa. Käpälissä on edelleen suonia, jaloissa erottuvuutta ja, no, vatsa nyt elää omaa elämäänsä mutta sekin on inhimillisissä mitoissa. :D

Ajattelen, että enemmänkin saataisiin bodypiireissä puhua hallitun rennosta työskentelystä. Vaikka sanotaan, että menestyminen (etenkin tämäntyyppisessä lajissa) vaatii 110-prosenttista panostusta, tutkimustenkin mukaan on todettu, ettei enää tietyn pisteen jälkeen yksityiskohtien viilaaminen tuota tulosta vaivannäköön nähden. Mediassa on puhuttu paljon 80-20-metodista etenkin syömisessä, mutta minusta tuo on vallan hyvä nyrkkisääntö muillakin eri osa-alueilla. Loppujen lopuksi kyse kuitenkin on elämäntavasta, mutta mikä elämäntapa se sellainen on, jota täytyy paahtaa hampaat irvessä ja itku kurkussa?

Huomenna olisi taas maanantai eli jalkapäivä. Tässä kun on rynkytetty taas melko lyhyitä sarjoja ja isoja liikkeitä, voisin yrittää psyykata itseni huomenna tekemään volyymireeniä..ainakin osittain. :D Suunnitelmissa olisi tehdä etukyykkyä, prässiä kapealta, askelkyykkyä smithissä, koukistuksia istuen/maaten sekä suorin jaloin vetoja käsipainoilla. Ajatuskin nostattaa sykettä - ei sille mitään mahda, jalkatreeniä stressaa vähintään paria päivää etukäteen. :D Help!