sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

mietteitä

Lomasta on 2/3 jo lusittuna, vielä ensi viikko on ihan vain olemista ja ihmettelemistä. Olen hirveän tyytyväinen että uskalsin ottaa näin pitkän lomapätkän, pari viikkoa ei olisi riittänyt täyteen nollaamiseen. :) Aika pitkään sitä menee, että pystyy täysin tyhjäämään pään kaikista työasioista. 

Paitsi että treeneissä on saanut puuhastella kiireettä, on pääkopalla ollut tilaa pähkäillä muitakin asioita - kuten kirjani synopsista (jonka ehdinkin saada nyt loman aikana valmiiksi) ja kisajuttuja. Kisadieetin alkuun on vielä 25 viikkoa, himppusen yli puoli vuotta. Oman työskentelyn kriittinen tarkastelu on tässä lajissa hyve, mutta välillä epäusko omiin kykyihin menee ihan omiin sfääreihinsä. Katselin pitkästä, pitkästä aikaa kuvia useamman vuoden takaa (v. 2014) ja yritin järkeillä, että jos jo silloin olin dieetin lopussa hyvässä kunnossa, voisin olla sitä myös kisoissa.


Olen aina tykännyt jaloistani ja alakropastani ylipäätään. Kai sen saa sanoa ääneen, vaikka se onkin epäsuomalaista! :) Hinkkasin jalkatreenejä sitten miten tahansa, liha on aina tarttunut helpohkosti. Yläosasto sitten on asia erikseen, se on aina tullut kovasti jäljessä. Jossain vaiheessa olkapäät oli todella pienet suhteessa muuhun kehoon, mutta ne on onneksi kirineet kiinni. Selkä on ihan hyvä, leveyttähän nyt aina saisi olla enemmän mutta kokonaisuutena oon siihen tyytyväinen. Tällä hetkellä se heikoin osa-alue on mulla oikeastaan kädet. Saan olla tosi kireässä kunnossa, että esimerkiksi hauisten huiput erottuu. Keskivartalo mulla on ihan hyvä kun läskit on poltettu pois, muutoin se on oikeastaan se ainoa alue johon läski haluaa tarttua (ja tiukasti tarttuukin). Mutta sielläpähän hautukoot vatsalihakset läskin alla. :D


Kisoihin lähtöä suunnitellessa kadottaa helposti sen oman tapansa tehdä asioita, ellei ole tarkkana. Koko treenifilosofiani ydin on, että a) asiat täytyy voida tehdä niin, että niistä nauttii ja b) perustyö takaa hyvän lopputuloksen. Kumpainenkaan ei tarkoita sitä, että mennään sieltä mistä aita on matalin. 

Minun kohdallani A tarkoittaa sitä, että saan treenata juuri niitä asioita ja sillä tavalla, mitkä ovat minulle toimivimpia. En esimerkiksi koskaan ole nauttinut (tai suuremmin hyötynyt) hyvin volyymipainotteisesta treenaamisesta, vaikka sitäkin toki joskus teen. Minun juttuni ovat isot perusliikkeet; powerbuilding-tyyppinen treenaus. Olen ollut pari kertaa valmennuksessa, mutta törmään aina samaan perusongelmaan - ulkoapäin tuleva ohjaus ahdistaa ja pian olen siinä pisteessä, että motivaatiota saa kaivaa kauhakuormaajan kanssa. 

Toisekseen kohta B tarkoittaa yksinkertaistettuna "miksi muuttaa toimivaa". Kehonrakennuksessakin on erilaisia trendivirtauksia, mutta koko homma menee äkkiä päämäärättömäksi sähellykseksi, jos hyppii yhdestä villityksestä toiseen. Uusia juttuja toki kannattaa kokeilla toisinaan, jos sieltä löytääkin jotakin lisävarustusta omaan työkalupakkiin. Olen myös nykyään varovainen ylitreenaamisen kanssa. Jokaisen treenin jälkeen ei tarvitse (eikä voi) olla kuin olisi selkäänsä saanut; paitsi että keho ei kestä sellaista kovin kauaa, myös mieli uupuu nopeasti. Treenaamisesta voi tulla pelottavaa. Jossain vaiheessa minulla oli aivan valtava kynnys lähteä jumppaamaan jalkoja ihan siitä syystä, että pelotti; treenin kovuus oli vastenmielistä. Treenaaminen helpotti, kun otin tavoitteekseni ylittää itseni vain ja ainoastaan pääliikkeessä, kaikki muu oli plussaa. Tällaisen mielikuvan jälkeen itsensä ylittäminen on paljon vaivattomampaa muissakin liikkeissä.

Tänään olisi vielä olkapää-käsitreeni ja huomenna jälleen jalkojen kimppuun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti