lauantai 30. syyskuuta 2017

12 months to go!

Neljäs viikko valmennuksessa pyörähtää käyntiin maanantaina. Tässä vaiheessa ei tietystikään voi kovin syväluotaavaa analyysiä vielä tehdä, mutta tähän mennessä olen ollut ihan valtavan kiitollinen ja yllättynyt yhteistyön helppoudesta! Valmentaja kuunteli alusta saakka toiveitani ja otti huomioon allergiani (tämän pitäisi kai olla itsestäänselvyys, mutta aiempien kokemusten pohjalta voin sanoa ettei ole..) ja mikä tärkeintä, treenit ovat sellaisia, että oikeasti saan tehdä töitä. Kalorit ovat tällä hetkellä noin plus-miinus-nolla, ja paino hilautuu hissuksiin alaspäin kuten kuuluu. Olossa ei kyllä huomaa että paino tippuisi - tekee tiukkaa saada kaikki ruoka päivän aikana alas ja kaiken kaikkiaan olo on valtavan tasainen. Pitää nyt nauttia tästä, koska ruokaa ei ainakaan tule missään vaiheessa lisää, ja viimeistään keväällä unelmoin näistä päivistä kun maha oli täynnä. :D


Treeneistä voin kertoa sen verran, että vaikka kuvittelin toleranssini olevan näillä vuosilla korkea ja osaan suunnitella hyvin häijyjä treenejä, mietin rehellisesti ensimmäistä jalkatreeniä tehdessäni että jätänkö leikin kesken. Jalat oli kosketusarat kolme seuraavaa päivää ja seuraavaa jalkatreeniäkin piti viivästyttää pari päivää, kun en ollut palautunut. Eipä nuo muutkaan treenit sen helpompia ole. Mutta homman nimihän on se, että tehdään mitä paperilla lukee ja odotellaan tuloksia. :)

Yllättäen suurinta vaivaa tuotti aluksi ruoka- ja treeniohjelmien kääntäminen. Ymmärrän ja puhun englantia hyvin, mutta esimerkiksi unssien vääntäminen grammoiksi ja kaikkien treeniliikkeiden suomentaminen vei melkoisesti aikaa. Valmentajani on amerikkalainen, ja ehkä suurin ero suomalaiseen tapaan toimia on ruokien punnitseminen kypsänä. Ihan käytännön syistä hyväksytin valmentajalla raakapainoiksi kääntämäni ruokavalion, koska ruokaostokset on huomattavasti helpompaa suunnitella kun lähtökohtana on raakapainot. Ylipäätään rapsuttelin pitkään päänahkaani ruokalusikallisten ja kuppien kohdalla - mietin useampaan kertaan, että miksi helvetissä jenkeillä on niin epäkäytännölliset mittayksiköt.. :D Totuttelemista on ollut myös jenkkiläiseen positiivisuuteen ja tsemppiin; toki sitä meissä suomalaisissakin on, mutta en ainakaan itse kykene ihan sellaiseen yltiöoptimismiin johon valmentajani. :D


Loppuvuotta kohti mentäessä alan lisäilemään treenikalenteriin enemmän venyttelyä ja liikkuvuusharjoituksia lähinnä vaparia silmälläpitäen. Vaparia niin ikään alan treenailemaan vuodenvaihteen tietämillä, saa nähdä montako kertaa haluan kietoa itseni narun jatkoksi.. Tammikuussa sitten onkin aika kaivella kuvettaa ja maksaa kisalisenssi, sekä tehdä ennakkovarausta kisabikineistä. Majoituksia alan varailla vasta kevään korvilla kun näkee selkeämmin, onko tästä ruhosta lavalle asti vai ei. Hyvin, hyvin surrealistiselta tuntuu nämä suunnitelmat, mutta vissiin tässä oikeasti ollaan unelmia toteuttamassa!

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

jos sanani syön, mörökölli minut vieköön.. ja nyt mörökölli saa viedä

Tavattuani viikon verran joka päivä ihmisiä, joista jokainen oli flunssassa, ei varmaan voinut muuta olettaakaan kuin että minäkin sairastun.. Palasin töihin kipeänä ja lopputulema oli, että tänään piti kuumeen takia jäädä kotiin. Ainoa lohtu tässä on, että sairastuin kevyen viikon aikana, mutta kevyt viikko nyt sitten jatkuu vielä tälläkin viikolla kun ei tässä kunnossa juuri treenata. Kävin kyllä maanantaina tekemässä rinta-ojentaja-vatsajumpan, mutta ei se oloa ainakaan kohentanut.


Tuumasin taas kerran, että never say never. Vannoin ja lupasin, että ikinä enää en ota valmentajaa, mutta hupsistakeikkatirallaa löysin itseni tilanteesta, jossa kyselin valmennusmahdollisuuksia. Ja niinpä siinä sitten kävi, että loppuviikosta tai ensi viikon alusta meikäläinen aloittaa ihan uuden ihmisen opissa! Kyseisellä valmentajalla ei ole aiemmin ollut valmennettavia Suomesta, joten olen toki hieman jännän äärellä sen suhteen mitä tästä tulee. Mutta sanotaanko näin, että jos hänen tietotaidollaan meikäläisen hommat ei mene eteenpäin, niin ei sitten millään.


Samaan aikaan hieman kauhistuttaa, että nyt kisahommatkin on lyöty lukkoon - lavalle on asteltava himppusen reilun vuoden päästä. Vaikka olen tästä haaveillut yli kymmenen vuotta, mieli on toisaalta ihan paniikissa; mitä jos hommat meneekin puihin? Mitä jos epäonnistun ihan täysin? Mitä jos toteankin lavalla, että ei jumalauta, meikäläisen paikka olisi enemmänkin ollut bikini fitneksessä? Täytyy vain nyt luottaa siihen, että valmentajan ohjeita noudattamalla ja määrätietoisesti hommia paiskimalla lopputulos ei voi olla kuin hyvä.


Kirjoitan myöhemmin hieman enemmän valmentajasta ja kuka hän oikein on. :)